Death by Chocolate - Ranskalainen suklaakakku

Syöpötytti. Miestäkin syöpötytti. Piti tehdä marjapiirakkaa, mutta katsoin Koko Suomi leipoo -ohjelman suklaajakson. ja päädyin kaivelemaan pitkästä aikaa tämän reseptin:

Ranskalainen suklaakakku

150 g voita
150 g tummaa taloussuklaata
4 munaa
2 dl sokeria
1/4 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja (ei leivinjauhetta)

Kuorrutukseen 100 g suklaata ja 1 rkl voita

- Sulata voi pienessä kattilassa miedolla lämmöllä. Nosta kattila sivuun. Paloittele suklaa ja anna sen sulaa voin joukossa.
- Vatkaa munat, sokeri ja suola kulhossa.
- Kaada suklaa-voiseos ja jauhot joukkoon. Sekoita.
- Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtoreunavuokaan.
Paista 175 asteessa 20-25 min.
Tortun tulee olla vielä aivan löysä keskeltä, kun se otetaan uunista. Se jähmettyy jonkin verran jäähtyessään. (Itse paistoin tällä kertaa vähän liikaa eikä kakku jäänyt niin pehmeäksi, kuin olisi ollut ideaali.)

Äitini tuttava jakoi ohjeen saadakseen tietää, onko lopputulos taivaallisen hyvää vai syntisen hyvää. Itse äänestän jälkimmäistä, koska tässä suklaan ja rasvan määrässä on jotain todella syntistä.

Alkuperäisen ohjeen mukaan kuorrute pitäisi tehdä ripottelemalla suklaapalat ja voi kuuman kakun päälle, antamalla sulaa ja levittämällä sitten. Minulta tämä ei ole koskaan onnistunut, joten olen vain sulattanut suklaan ja voin kattilassa ja levittänyt kakulle tavalliseen tapaan.

Kakku on todella hyvää sellaisenaan, mutta sen voi tarjota myös kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa.

Kortteja, kortteja

Joulu lähestyy. Kieltäydyn laittamasta joulukoristeita ennen joulukuuta tai ensimmäistä adventtia, mutta kortteja on kertynyt on jonkinmoinen nippu.

Innostuin kokeilemaan kiemurakuusen tekemistä ja homma lähti taas vähän käsistä. Ensimmäiseen (siniseen) korttiin leikkasin jokaisen vänkyrän erikseen saksilla toisesta korttipohjasta. Muihin leikkasin kiemurat reikinä valkoiseen paperiin askarteluveitsellä. Jälkimmäinen tekniikka on taloudellisempi, ekologisempi ja nopeampi, mutta ikävä kyllä jälki vähän epäsiistimpää.

Sininen näyttää jokseenkin kuuselta. Ruskean muoto onnistui parhaiten ja punaisenkin aika hyvin. Vihreä näyttää vähän Muumitalolta taikurin hatun kanssa sattuneen onnettomuuden jälkeen. Ehkä senkin kuitenkin kuuseksi tajuaa.

Lisäksi sitten kokovalkoinen kortti ja siro lyhtykortti:

 

Lyhdyn luukku aukeaa ja sisään voi kirjoittaa joulutervehdyksen.

Nimetkää suosikkinne!

Porkkanamuffinssit

Sain lopultakin kesällä kaverin yllyttämänä kokeiltua porkkanakakkua. Tai no, tein porkkanakakkutaikinasta muffinsseja. Muffinssit (tai muffinsit tai muffinit, päättäkää ihan itse) jäävät usein helposti aika kuiviksi, mutta porkkana tekee pohjasta todella mehevän ja kostean.

Tässä siis ohje:

Pohja

350g porkkanaraasetta
3 kananmunaa
3dl sokeria
1,5dl voisulaa (135g)
3,5dl vehnäjauhoja
2tl kanelia
1tl kardemummaa
1tl soodaa
1tl leivinjauhetta

- Raasta porkkanat
- Vaahdota munat ja sokeri
- Sekoita kuivat aineet
- Yhdistä kaikki ja sekoita

- Jaa muffinssivuokiin (taikinasta tulee noin 15 muffinssia)
- Paista 225-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia
- Anna jäähtyä ja kuorruta

Kuorrute

1 paketti tuorejuustoa
n. 1dl tomusokeria
(muutama tippa elintarvikeväriä)

- Sekoita aineet selaisin haarukalla tai sähkövatkaimella
- Pursota ruusukkeiksi muffinssien päälle tai ole laista ja lätki lusikalla pienet keot.

- Tarjoile teen kera

Ja vielä pari korttia...

P*skis ensinnäkin:

Kortissa piti olla toistoa. Tässä sitä riittää - tassuissa, kysymysmerkeissä ja taustakuvioinnissa. Vielä enemmän toistoa saa painamalla paniikkinappulasta. Se on peräisin ihastuttavasta naukuvasta kissakirjasta, jonka rakas ja hellä lapseni pisti lihoiksi parissa viikossa. Nappi naukuu luultavasti hamaan maailmantappiin. Kortti on lahja kissanpuutoksesta kärsivälle kaverille.

Toiseksi tein Halloween-haasteen mukaan musta-oranssi-valkoisen kortin. Melko perinteisiä halloweenvärejä, joten perinteisiä ovat aiheetkin:

Kokeilin ensimmäistä kertaa pöydällä itsekseen seisovaa haitarikorttia. Olen sen verran tyytyväinen, että taidan tehdä jokusen joulukortinkin tällä periaatteella.

Lihaton lokakuu: Tomaattikeitto mozzarellalla

Söin taannoin Tallinnassa todella hyvää tomaattikeittoa. Nyt innostuin yrittämään härskisti kopioida saamaani herkkua. Ja hyvää tuli. Ei ehkä yhtä hyvää, mutta hyvää silti.

Näin se käy:

Ostoslista (1 valtava tai 2 alkuruoka-annosta):

1 sipuli
1-2 porkkanaa
200g paseerattua tomaattia
1 Mozzarellapala (125g)
Valkosipulia
Tuoretta timjamia

Tee näin:

- Pilko porkkana, sipuli ja yksi iso valkosipulinkynsi pieniksi paloiksi. Silppua joukkoon timjamia.

- Kuullota pilkotut rehut huolellisesti reilussa lorauksessa oliiviöljyä.
- Kippaa päälle 200g paseerattua tomaattia ja puolisen desiä vettä.
- Mausta noin puolella teelusikallisella suolaa.

- Anna muhia jonkin aikaa, kunnes porkkana on sopivan kypsää, ja pilko mozzarellaa valitsemasi määrä suuhun sopiviksi paloiksi.
- Laita mozzarella lämpiämään keiton sekaan hetkeksi ja nauti.

Lopputulos on pykälää paremma näköinen, jos asettelen mozzarellapalat kauniisti lautaselle ja kaadat keiton päälle. Koristele tuoreella timjamilla ja hyppysellisellä mustapippuria. Itse en muistanut sitä tehdä.

Tämä on sitten todella täyttävää.

Lahjaksi lastenhuone

Päätimme vähän ennen juniorin kaksivuotissynttäreitä, että lahjaksi laitamme lastenhuoneen kuntoon. Reilu vuosi sitten muuton jälkeen huone jäi suunnilleen niille sijoilleen ja vaikutti enemmän varastolta kuin kunnolliselta lastenhuoneelta.

Ennen tilanne oli siis seuraavanlainen.

Leluhylly laitettiin ikkunan eteen, jotta sekä lapsella että kissoilla oli paikka, josta kurkistella ulos rauhassa:

Oviaukko oli ahtaanpuoleinen myös ilman pyykkitelinettä:

Lapsen nukkumanurkkausta rajoittivat säilytyskalusteet, mutta sentään seinällä oli vähän koristetta:

Uusittuun huoneeseen hankittiin ensimmäisenä sänky. Suunnitelmissa oli tyypillinen lastenpäästä vedettävä (olisi muuten kätevä reissussa) päästävedettävä lastensänky. Vastaan tuli kuitenkin parempi vaihtoehto, joten päädyimme kaksimetriseen pikkuparveen, joka meneekin sujuvasti luultavasti seuraavat kymmenisen vuotta, kunnes tyttö keksii vaatia itselleen leveämpää vuodetta.

Uuteen sänkyyn tein itse päiväpeiton vanhoista farkuista. Leikkelin noin 20x20-senttisiä tilkkuja, ompelinen ne yhteen ja vahvistin saumat vielä nauhalla. Painoa ja vahvuutta tuomaan ompelin tilkkupeiton vielä kiinni vanhaan lakanaan. Lopputulos on parempi kuin osasin odottaakaan ja lisäksi valmistui paljon arviotani nopeammin.

Järjestystä vaihdettiin aika radikaalisti.

Nyt säilytyskalusteet on pakattu entiseen nukkumanurkkaukseen:

Uusi sänky laitettiin ikkunan eteen ja alle hankittiin apinamatto:

Pianokin vaihtoi paikkaa:

Päiväpeitosta tuli tällainen:

Lapsi on tykännyt. Uusi sänky oli heti mieleinen eikä tikkaiden kiipeäminen näyttänyt ainakaan tuottavan ongelmia. Itse asiassa tyttö päätti jo välillä, että tikkaiden käyttäminen alaspäin tullessa on vauvojen hommaa. On paljon kivempaa tiputtautua alas vierestä. Tärkeää on myös saada välillä nukkua päiväunet sängyn sijasta sängyn alla pienessä nukkumapesässä.

Myös lahjomattoman tuomariston eli nelijalkaisten hyväksyntä on saatu. Ja kuinkas muutenkaan - uudesta sängystähän voi kurkistella ulos pehmeältä ja lämpimältä alustalta samalla, kun nukkuu jo ainakin toisella silmällä.

P*skis ja pari muuta

Täytynee postailla pari muutakin juttua, kunhan jaksan ja saan aikaiseksi, mutta tähän hätään lisää korttiaskartelua.

Koukussa Kortteihin on työllistänyt viime aikoina joulumaratonilla, jossa kahdesti viikossa tulee uusi joulukorttihaaste. Haasteet ovat väriteemoja. Tähän mennessä olen tehnyt kortit teemoilla ruskea-kulta-turkoosi, punainen-valkoinen-vihreä ja ruskea-harmaa-minttu. Keskimmäinen on perinteisen jouluinen ja lopputulos sen mukaan. Ensimmäinen ja viimeinen taas olivat melkoisia epätoivevärejä, mutta sain niistäkin työvoiton.

Kranssien tekemiseen meni ikä ja terveys. Ne on siis tehty puhtaan manuaalisesti käyttäen välineinä saksia ja askarteluveistä. Olen kuitenkin lopputulokseen sen verran tyytyväinen, että nämä tuskin jäivät viimeisiksi. Kuten kuvista ehkä huomaa, olen hankkinut hyvän joulun toivotuksiin leiman. Lyhtykortista myös näkee, että sain tänään uuden lelun - Fiskarsin ShapeBoss -kohokuviointisetin Sinellin alesta. Voin suositella sitä lämpimästi, jos haluaa tehdä kohokuvioita suhteellisen helposti pelaamatta embossausmusteiden ja -jauheiden kanssa. Niitäkin varmaan jossain vaiheessa kokeilen, mutta toistaiseksi käytän uutta hiluani.

Sitten P*skikseen. Tällä kertaa haasteena oli taas luonnos jonkinlaisen riippukorttiin. Tein tällaisen:

Kortti on suhteellisen kookas ja sopii ripustettavaksi vaikka hehkuviinipullon kaulaan.

Lihaton lokakuu: Parsakaaligratiini, porkkanapihvit ja maalaisranskalaiset

Tämä ei ole ruokablogi, koska minä teen vain ihan tavallista kotiruokaa enkä hallitse mitään gourmet'ta. Lihattoman lokakuun kunniaksi ajattelin kuitenkin jakaa, jos nyt en reseptejä, niin jonkinlaisia ideoita ja vinkkejä kuitenkin.

Lihaton lokakuu haastaa ihmiset joko lopettamaan tai ainakin merkittävästi vähentämään lihansyöntiä lokakuun ajaksi. Itse osallistun tavoitteenani olla ilman punaista lihaa ja kanaa, koska niitä tulee syötyä normaalisti aivan liikaa. Kalaa aion syödä, koska haluan opetella tekemään enemmän kalaruokia enkä aivan luota omaan kykyyni tehdä riittävän proteiinipitoisia kasvisruokia.

Rajaan osallistumiseni vain kotioloihin, koska en viitsi tuottaa kuukauden projektin takia ylimääräistä vaivaa sukulaisille, jotka kutsuvat joskus syömään. Aion myös joustaa lihattomuudesta, jos satun käymään ulkona syömässä lokakuun aikana, koska ravintolaruoka on sen verran harvinaista herkkua opiskelijabudjetilla, että tahdon aina mahdollisuuden koittaessa (ehkä 1-3 kertaa vuodessa) nauttia kunnon pihvistä.

Asiaan.

Lihaton lokakuu tuli korkattua parsakaaligratiinilla, porkkanapihveillä ja maalaisranskalaisilla. Simppeliä ruokaa, tosin aikaa sen laittamiseen menee hetki. Gratiinia olen ennen tehnyt kukkakaalista ja maalaisranskalaisia meillä syödään suunnilleen viikoittain, joten vain pihvit olivat kokonaan uusi juttu. Koska menen yleensäkin takapuoli edellä puuhun, en sitten etsinyt valmista ohjetta, vaan sovelsin päästäni.

Pihveihin tuli noin 300g porkkanaraastetta, yksi kananmuna ja 0,5-1dl korppujauhoja. Mausteeksi laitoin suolaa, timjamia ja cayenne-pippuria. Annoin taikinan maustua jonkin aikaa ja paistoin sitten pannulla öljyssä. Pakko myöntää, että pihveistä tuli hyviä.

Gratiinia varten pilkoin parsakaalit uunivuokaan, kaadoin päälle kermaa ja vettä ja sekoitin joukkoon suolaa, sokeria ja kolmisen isoa ruokalusikallista sulatejuustoa. Annoin gratiinin olla ensin puolisen tuntia uunissa 200 asteessa kannen alla. Sitten otin kannen pois, kuorrutin gratiinin juustolla ja annoin olla vielä toiset puoli tuntia. Joku taitavampi voisi myös suurustaa gratiinin, jolloin lopputulos olisi kiinteämpi, mutta maku oli tässä kohdillaan.

Perunat on äärimmäisen helppo tehdä. Perunat pestään, pilkotaan sopiviksi lohkoiksi (makuasia, haluaako ohuita vai reippaampia lohkoja), asetellaan pellille tai vaikka piirakkavuokaan, sivellään öljyllä ja sirotellaan päälle suolaa ja mustapippuria, tai millä nyt haluaakaan perunat maustaa. Perunoita paistetaan puolisen tuntia 225 asteessa.

Lahjomattomalla tuomarillakin oli ruoasta mielipide: "Isää puuoka-iijjoo!" suom. Lisää puolukkahilloa.

Autokakku kaksivuotiaalle

Perillinen täytti kaksi. Jo keväästä asti on ollut selvää, että tyttärelle tehdään autokakku, koska auto oli ensin lapsen toinen sana, sittemmin joka toinen. Aikaa kakun suunnitteluun oli siis paljon.

Olen jo jonkin aikaa halunnut kokeilla kuorrutteen tekemistä irtokarkeissa myytävistä Vaniljafudge-paloista. Olen käyttänyt samoja karkkeja koristeiden tekemiseen ennenkin ja törmäsin sitten Kinuskikissan ohjeeseen kuorrutteen tekemiseen.

Pohjat tein mokkapalojen ohjeella, kuten usein aiemminkin. Pellillisestä sai juuri sopivasti auton aikaiseksi eikä hukkapaloja juurikaan jäänyt. Jaoin pellin kolmeen samankokoiseen siivuun, joista kaksi laitoin päällekkäin ja kolmannen puolitin korkeammaksi keskikohdaksi. Autossa oli siis matalassa osassa kaksi pohjaa päällekkäin, korkeammassa neljä. Viistin särmiä vähän veitsellä, jotta autosta ei olisi tullut aivan totaalista pahvilaatikkoa - lopputulos oli riittävän itäsaksalainen näinkin.

Täytteeksi tein kuorrutteen makeuden vuoksi melko raikkaan mansikkarahkan. Vatkasin pari desiä kermaa, jonka makeutin ja sakeutin kreemijauheella. Sekaan rahkaa ja mansikoita pakkasesta. Sokeria ei tarvittu, koska kreemijauhe oli riittävän makeaa itsessään. Täytteestä tuli juuri sopivan paksua, jotta sillä sai tasoitettua pohjien pientä epätasaisuutta ja se pysyi kakun välissä suosiolla. Yli jääneestä täytteestä sivelin kaukun ympärille kerroksen kuorrutteen tarttumapinnaksi ja epätasaisuuksia siloittamaan.

Kuorrute kannattaa tehdä ohjeen mukaan myös siinä kohdassa, jossa se pitäisi laittaa jäähtymään leivinpaperilla vuorattuun kulhoon. Jos tekee kuten eräät ja nostaa kattilan sellaisenaan pakastimeen, saattaa - kuten eräät - päätyä kaapimaan massaa irti kattilasta puulastalla, joka katkeaa, ja sen jälkeen noukkimaan kuorrutteesta puunsäleitä. Tomusokeri toimii kuorrutteen kaulitsemisessä todella hyvin jauhon tapaan ja estää massan tarttumisen pöytään ja kaulimeen. Sokerista saattaa jäädä kuorrutteeseen tahroja, mutta ne hävisivät ainakin tästä kakusta yön aikana jääkaapissa. Jos odotteluaikaa ei ole, kokeilisin sivellä tahroja veteen dipatulla siveltimellä.

Kun kuorrute on kaulittu, se on helpointa nostaa kakun päälle kahden ihmisen voimin. Massa venyy ja paukkuu, mikä on hyvä ominaisuus, kun kuorrute täytyy saada kakun ympärille tasaisesti ilman ylimääräisiä poimuja. Ylimääräisen helman saa kätevästi pois veitsellä leikkaamalla.

Minusta hauskin osa oli autokakun koristelu ja jo koristeiden valitseminen kaupassa. Olin suunnitellut valoiksi karkkeja ja renkaiksi keksejä. Kaupassa keksin vielä kierrevohvelit pakoputkiksi ja suklaakrokantit rekisterilaatoiksi. Renkaista sain fiksumman näköiset, kun leikkasin pienet siivut pois alareunoista. Paras tapa katkaista keksejä on käyttää sahalaitaista veistä varovasti. Samalla metodilla saa katkaistua kierrevohvelit siististi.

Ikkunat olisin rajannut Snören mansikkanarulla, mutta sitä ei sattunut olemaan, joten maalasin ikkunat elintarvikevärillä. Samalla maalasin myös numeron konepellille ja merkin ja mallin perään. Ikkunoiden elintarvikeväri ei kestänyt yön yli jääkaapissa aivan sellaisenaan, vaan valui vähän, mutta haitta ei ollut suuri. Opin kuitenkin, että parempaa lopputulosta varten maalaaminen kannattaa jättää aivan viime hetkille.

Lopputulemana vieraat kehuivat, päivänsankari tykkäsi ja kakku maistui oikein kelvolliselta. Toffeekuorrutteen kanssa sopisi ehkä paremmin voimakkaammanmakuinen suklaakakkupohja miedon mokkapalapohjan sijaan. Täyte sen sijaan toimi hyvin tasoittamaan liikaa makeutta.

Lisää kortteja

Löysin sitten P*skarteluhaasteen lisäksi toisenkin korttiaiheisen sivun ja näyttää pahasti siltä, että jäin tähän hommaan koukkuun.

Haastoin itseni nostamaan rimaa oikein kunnolla. Mietin näyttävämpiä yksityiskohtia ja keinoja saada aikaan ammattimaisempaa jälkeä. Suurin muutos prosessiin oli se, että nämä kortit eivät valmistuneet yhdeltä istumalta, vaan työtä piti tehdä monessa vaiheessa ja aika paljon enemmän.

Poistuin mukavuusalueeltani kokonaan osallistumalla vintagehaasteeseen. Vintage ei todellakaan ole ominta alaani, mutta joku käsitys aiheesta toki oli. Pitsiä, seepiaa, helmiä, 50-lukua... Tässäpä lopputulos, josta kieltämättä olen vähän ylpeä:

Virkattu pitsi on äitini peruja. Se oli alunperin kirkkaanvalkoista, joten uitin sen eilisessä teessä. Olisin käyttänyt kahvinjämiä, mutta mies oli gradupäissään juonut kaiken pohjia myöten. Nahkaisen taustan leikkasin irti vanhasta muistikirjasta. Kukat, lehdet ja pääskyn piirsin ja leikkelin itse, tosin pääskyyn piti katsoa vähän mallia. Isot helmet löysin tänään kirpputorilta ja pienet laatikon kätköistä. Mekko on leikelty ja taiteltu ihan vapaalla kädellä ja henkarin vääntelin rautalangasta.

Toisen kortin tein valmiin luonnoksen pohjalta, mutta otin aika erilaisen lähestymistavan kuin useimmat. Muilla nimittäin näytti olevan melko paljon kukkia ja köynnöksiä.

Tämän pääasiallisena materiaalina toimi miehen vanha Warhammer-sääntökirja. Leikkasin siitä ensimmäisenä aloitussivun hienon tekstiruudun talteen. Hammasrattaat leikkelin ympyröistä, joissa kuvattiin ilmeisesti erilaisia hiekkoja, joita figuurien ja maaston tekemiseen myydään. Kellot tein vanhoista korttipohjista ym. papereista ja ketjuiksi uhrasin vetoketjun ompelutarvikkeistani. Mutteri ja metallikiekot kaivelin työkalupakista. Isompi kello osoittaa muuten tyttäreni syntymäaikaa. Pienemmän viisarit on aseteltu puhtaasti esteettisin perustein.

Tänään kävin pyörälenkillä ja eksyin samalla rautakauppaan. Kurillani kysäisin, liikenisikö heiltä jämätapetteja. Palasin kotiin suunnilleen itseni kokoisen näytekirjan kanssa. Näyttää siltä, etten joudu ostamaan papereita askartelukäyttöön ehkä ikinä.

P*skarteluhaaste lähti lapasesta

Osallistuin lopultakin P*skarteluhaasteeseen. Haaste numero 199 oli toimia luonnoksen pohjalta. Luonnoskuva oli tällainen:

Tämän pohjalta ryhdyin korttien askarteluun. Niitä tuli... noh, muutama:

Sitten pitää vielä keksiä näille käyttöä.

Jääkaappimagneetteja

Mies tilasi Warhammer-harrastuksensa puitteissa erikoisvahvoja pikkumagneetteja täältä ja tilasin samalla itselleni pienen satsin.

Olen jo hetken keräillyt viinipullonkorkkeja talteen, kun näin jossain idean niistä tehdyistä magneeteista. Toiseksi keksin, että pitkään nurkissa pöyrineistä pikkuisista suklaa-aiheisista mietelausekirjoista voisi myös tehdä magneetit.

Tuumasta toimeen. Ensin kaivelin askarteluveitsellä kirjojen takakansiin sisäpuolelle magneettien mentävät kolot, mutta varoin puhkaisemasta kantta läpi asti.

Pursotin reikiin yleisliimaa ja tuikkasin magneetit paikoilleen. Niitä tarvittiin lopulta viisi kumpaankin kirjaan, koska ehjäksi jätetty osa kantta syö magneetteista tehoa melkoisesti. Lopuksi liimasin kirjojen viimeiset sivut takakannen peitoksi varmistamaan, että magneetit pysyvät paikoillaan, ja peittämään rumat jäljet.

Sitten pullonkorkkien kimppuun. Suurin projekti oli löytää edes yksi niistä - ja yhteen se sitten jäikin. Kyllä ne loput varmaan joskus tulevat vastaan. Tai sitten on vain juotava lisää viiniä.

Sahasin korkin vinosti kahtia Tupperwaren juustoveitsellä, kaivoin taas magneetin mentävät kuopat ja liimasin. Näihin liimasin vielä varmistukseksi kangaslaput magneettien päälle.

Pari vinkkiä vielä:

- Magneetteja ei kannata yrittää painella paremmin kuoppiinsa askarteluveitsen terällä.
- Valmiita magneetteja ei kannata testata jääkaapin oveen ennen liiman kuivumista.

Syyt ovat ilmeisiä.

Patakintaat uusiksi

Flunssan pukkasi ja saikku oli tarpeen. Sen verran kuitenkin jaksoin päivätorkuilta ja räkäisiltä suukoilta (myös juniori on nuhainen), että päällystin patakintaat uusiksi. Kintaat ovat olleet viitisen vuotta ahkerassa käytössä, joten Artek-laadusta huolimatta pinta on mennyt melkoisen pahannäköiseksi kummastakin, toisesta myös rikki. Ostin kankaan alekorista viime viikolla palkinnoksi loppuun raadestusta työviikosta ja totesin, että se sopii keittiöön nätisti. Koska pöytäliinat ovat taaperoperheessä huono idea, patakintaiden päälliset tuntuivat hyvältä käyttökohteelta.

Tässä siis kompaktisti samassa kuvassa patakinnas ennen ja jälkeen:

Puhelimen kamera, jota laiskuuttani käytin, vääristää värejä vähän. Kangas on siis todellisuudessa vihreämpi. Kanttinauha, josta myös ripustuslenkit tein, on mummulan vintiltä saatuja jämiä.

Hellemekko

 
Ensinnäkin pahoittelen kuvien laatua. Jouduin poikkeuksellisesti hoitamaan itse itseni kuvaamisen.

Saimme joskus 90-luvun puolella siskoni kanssa Jostain tuliaisksi silkkihuivit. Hyvää, paksuhkoa silkkiä ja kauniit värit, mutta käyttämättä jäi, syystä tai toisesta.

Eilen ajattelin tehdä vanhoista T-paitojen jämistä ja kirpparihuivista topin itselleni. Ajatus oli mielessä melko selkeänä, mutta huiviapa ei löytynyt. Sen sijaan vastaan tuli tämä ikivanha matkamuisto. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Kaveriksi musta T-paita kokoa L. Avuksi säädettävä sovitusnukkeni Elma ja taustalle musiikkia. Jokunen kirosana, hampaiden kiristely ja kaksi albumia Machinae Supremacya myöhemmin valmiina oli hellemekko.

Tavoistani poiketen tein vaihteeksi väljän vaatteen. Selästä tuli melko persoonallinen, mutta jätetään katsojan päätettäväksi, onko se hyvä vai paha. Käsityön jälki on tasooni nähden melko siistiä ja yllättäen mekko istuu selästä paremmin notkoselkäiselle minulle kuin suoraselkäisemmälle Elmalle.

Farkkulaukku kierrätysmateriaalista

Piti puuhata kummitytölleni jotakin myöhästyneeksi synttärilahjaksi. Päädyin laukkuun, koska se ei vanhene eikä koon kanssa ole niin tarkkaa. Viimeksi tein tytölle mekon, johon onneksi tajusin jättää riittävästi kasvunvaraa.

11-vuotias saa siis tällaisen:

Vain vihreä koristekuvio ja läpän nappi ovat uusina ostettuja, tosin nekin jäämiä vanhoista projekteista. Kaikki muu on käytöstä poistuneita vanhoja farkkuja - suurin osa haaroista ratkenneita. Farkkujen taskun ovat täysin käyttökelpoisia myös laukussa, eivät siis pelkkiä koristeita. Nappikiinnitteisen läpän lisäksi laukku on suljettavissa vetoketjulla.

Olen jo pitkään miettinyt, mitä tekisin vanhojen farkkujen saumakohdilla, ne kun yleensä jäävät yli, kun leikkelen lahkeista tilkkuja eri tarkoituksiin. Nyt keksin palmikoida niistä olkahihnan.

Toivottavasti kummityttö tykkää. Luultavasti ainakin sisältö kelpaa - pakkasin laukkuun pari pussia vaahtokarkkeja, pikkupussin sipsejä ja levyn Fazerin Sinistä.

Jäätelöpiirakka

Olipa kerran lomamatka. Lomamatkalta tuliaisksi tarttui vähän vaatteita ja asusteita, kulttiesineeksi muodostunut koriste, joka esittää korvilla varustettua ihmisen takalistoa, rusketus seuraavaksi talveksi sekä mahatauti.

Kun sitten suomeutumista seuraavana aamuna havahduin appivanhempien luona tavallista aiemmin, piti hetki pohtia, mikä tämä kummallinen olo on, koska olen kuumeessa äärimmäisen harvoin. Aamu kului kuumeen noustessa ja edellispäivän lentokoneruoan pyrkiessä ulos, kunnes mieheni pakotti minut ottamaan Panadolia. Kuume rauhoittui ja sain nukuttua vähän.

Heräsin puhelimeni soidessa. Toisessa päässä esittäytyi Marko Ylä-Jotakin Etelä-Pohjanmaan Lapualta päivää. Olin saanut näytenumeron Avotakasta jokin aika sitten ja A-lehtiä kiinnosti tietää, olisinko halukas tilaamaan lehteä. Kumma kyllä olin, joten puhelu jatkui. Sain kuulla, että saisin määrän X lehden numeroita erikoistarjoushintaan ilman jatkositoumuksia. Lisäksi saisin pari näytenumeroa Maku-lehdestä ja kaupanpäällisiksi kirjan nimeltä Suolaiset ja makea piirakat.

Tarkistettuaan osoitetietoni Marko Ylä-Jotakin Etelä-Pohjanmaan Lapualta päivää varmisti, että olin kartalla tilauksestani ja toisti kaiken edellä mainitun. Vakuutin diilin sopivan minulle hienosti. Mielestäni en vaikuttanut puhelimessa erityisen kuumeiselta tai muutenkaan vajaaälyiseltä, mutta myyjä piti tarpeellisena toistaa ehdot vielä kerran. Ja vielä toisenkin kerran, mikäli muistini ei petä. Tässä vaiheessa vieressä torkkuva ja puhelua kuunteleva miehenikin alkoi näyttää epäuskoiselta. Lopulta surrealistiseksi käynyt keskustelu päättyi.

Kummallisesta tilausepisodista huolimatta lehden ja kaupanpäällisten kanssa sujui ihan niin kuin pitikin. Kirja resepteineen osoittautui sekin kiinnostavaksi. Sen ohjeiden perusteella olen tehnyt suklaapiirakkaa, josta mieheni näkee edelleen märkiä unia, ja "samettista suklaakakkua", joka minun tekemänäni näytti maksalaatikolta, mutta maistui synttärivieraille.

Yksi suosikkiresepteistäni kirjassa on jäätelöpiirakka. Suosikkiasemansa se on saavuttanut, koska se on idioottihelppo ja takuulla hyvää. Piirakassa on nimittäin kolme osaa: keksipohja, jäätelöä ja koristeita.

Homma toimii näin:

Tee keksipohja. Murskaa siis 200-250g valitsemiasi keksejä ja sekoita niihin 50-75g sulatettua rasvaa. Keksien määrä riippuu piirakkavuoan koosta ja preferensseistä pohjan paksuuden suhteen. Rasvan määrä kannattaa valita keksien mukaan - rasvaisille täyte- tai suklaahippukekseille vähemmän, Digestiveille ym. enemmän.

Painele keksipohja vuoan pohjalle ja reunoille ja heivaa hetkeksi pakastimeen jäähtymään. Ota sillä välin jäätelöt pehmenemään. Jäätelöä tarvitaan 2-3 litraa ja maut voi valita aivan vapaasti. Itse suosin yhdistelmää suklaa-mansikka-päärynä, koska se paitsi maistuu, myös näyttää hyvältä.

Kun pohja on jäähtynyt ja jäätelön vähän pehmenneet, jäätelöt lusikoidaan sopivina kökkäreinä keksipohja päälle vapaamuotoiseksi keoksi. Piirakkakirjan mukaan jäätelö pitäisi pyörittää sieviksi pieniksi palloiksi jäätelökauhalla, mutta itse en koskaan ole jaksanut.

Piirakan päälle voi improvisoida koristeet vaikkapa sulatetusta suklaasta, erilaisista nonparelleista, keksimuruista tai kastikkeista. Myös marjat ja hedelmät toki käyvät.

Piirakan voi tarjoilla heti koristelun perään, kun jäätelö on jo valmiiksi sopivasti pehmennyttä. Jos piirakan pakastaa välissä, sen on hyvä antaa oleskella huoneenlämmössä vartin verran ennen tarjoilua.

Lyhdyn tuunaus

Pitkästä aikaa on sekä aikaa että jotakin kerrottavaa.

Saimme parvekkeen kesäkuntoon päällisin puolin jo hetki sitten. Ruukuissa on orvokkeja ja laatikoissa hernettä ja yrttejä. Lattia ja kalusteet on pesty ja noin jätesäkillinen roskaa heivattu menemään. Parveke on siis toimittanut lähinnä varaston virkaa siitä lähtien, kun syksyllä muutimme tänne.

Toiseen päätyyn viritimme kattoon riman, johon sai ripustettua muualta yli jääneet lyhdyt. Olen kerännyt lyhtyjä jo kohta yhdeksän vuotta, joten kertymää on. Päädyimme käyttämään parvekkeella vain tummia lyhtyjä, joita niitäkin oli viisi. Yksi valkea sopi sarjaan muuten, mutta väri oli auttamatta väärä. Kermanvaalea keskikokoinen lyhty ei oikein ole sopinut muuallekaan, joten päätin tarttua toimeen eli spray-maaliin.

Lähtötilanne

Ensin poistin lyhdystä lasit ja pesin sen. Sitten maalasin pohjan mattamustaksi:

  Synkähkö keskivaihe

Mustan maalin kuivuttua suihkutin kauempaa päälle hopeaa. Näin sain pintaan sopivan häivähdyksen hopeista hohdetta tekemättä laitteesta discopallon näköistä.

Valmis maalipinta

Olen varsin tyytyväinen lopputulokseen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen tehnyt spray-maalilla muuta kuin tasaista pintaa. Pientä säätöä oli lyhdyn saamisessa tasaisen väriseksi. Pohjaa ja muutamia nurkkia piti paikkailla pariinkin otteeseen, mutta lopussa kiitos seisoo. Lyhty sopii nyt oikein hienosti täydentämään parvekkeen päädyssä riippuvien keräilykohteitteni sarjan.