Mustikkakivi FTW

Jonkin verran onnistuneempia kuin viimevuotisen avaruuslaivat.

Kokeilin vuosi sitten mustikkakiviä, Aleksis Kiven päivälle lanseerattuja juhlaleivoksia. En ollut varauksettoman tyytyväinen sen enempää ohjeeseen kuin lopputulokseen. Mustikan ja kahvin yhdistelmä kuitenkin vakuutti ja leivosten mustikkapohja oli herkullista, joten ajatus tuotekehittelystä jäi muhimaan mieleeni. Vuosi siinä meni, mutta nyt kokeilin leivoksista omaa versiotani.

Kuten viimeksi mainitsin, kuorrutetta oli aivan liikaa. Vaikken käyttänyt kaikkea, leivonnaisista tuli todella raskaita ja täyttäviä. Kuorrute oli kuitenkin maultaan käsittämättömän hyvää, joten en halunnut muuttaa sen reseptiä. Sen sijaan päätin, että kuorrutetta ei tulisi leivosten väliin eikä ympärille, vaan ainoastaan päälle. Täytteeksi vaihdoin mustikkasosetta ja kermavaahto-ranskankermaseosta (ranskankermavaahtoa?).

 Väri ei juuri herätä ruokahalua.

Leivosten kyljet jätin paljaiksi, vaikka mustikkataikinan väri on vähän mitä on. Siniharmaa sävy näkyy kuitenkin lähinnä vain leivosten halkaispinnoilla, ulkoreunat paistuvat rusehtaviksi. Käytin muffinssivuoan sijaan paistamiseen leivosrenkaita, joiden halkaisija on 7,5 senttiä ja sain näin siistimmän ja kuorrutusta ajatellen helpomman muodon. Kymmenen sijaan leivoksia tuli renkaissa vain kahdeksan.

Vielä kerran, pojat:

Mustikkakivet 8-10 kpl

Taikina

100g voita

1 muna

0,75dl ranskankermaa

0,25dl piimää

200g sokeria

200g jauhoja

0,5tl soodaa

0,5tl kardemummaa

1,5dl mustikoita

+ mustikkamehua kostutukseen

• Sekoita kuivat aineet keskenään
• Lisää mustikat, voisula, ranskankerma-piimäseos ja muna
• Sekoita lastalla tms.
• Paista leivos- tai muffinssivuoassa n. 25min 180 asteessa

Täyte

1dl vispikermaa
1dl ranskankermaa
(n. ruokalusikallinen kreemijauhetta)
sokeroitua mustikkasosetta

• Halkaise leivokset
• Kostuta alempi kerros mustikkamehulla
• Lisää alemman pohjan peitoksi mustikkasosetta
• Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita ranskankerma siihen
• Jos haluat tönkömmän täytteen, vatkaa lopuksi sekaan vähän kreemijauhetta
• Levitä kreemi mustikkasoseen päälle
• Kostuta ja lisää ylempi pohja
  

Kuorrute

250g huoneenlämpöistä voita
100g tomusokeria
0,25dl kahvia
0,25dl mustikkamehua 

• Vatkaa voi ja tomurokeri tasaiseksi seokseksi
• Sekoita joukkoon kahvi ja mustikkamehu
• Levitä kuorrute leivoksien päälle tasaiseksi kerrokseksi
• Koristele mielesi mukaan 

Leivokset ovat hyvä kohde erilaisten koristeluideoiden kokeilemiseen. Päätinkin hyödyntää kohtuullisen laajaksi kasvatutta repertuaariani erilaisia koristemuotteja. Kaapista löytyy niin painomuotteja, piparimuotteja kuin silikonimuottejakin. Tein niillä leivosten päälle erilaisia kukkia, perhosia, lehtiä ja yhden näkinkengänkin. Käytin valkoista sokerimassaa, koska puhtaanvalkoinen tuntui sopivalta violetin mustikkakuorrutteen kanssa. Lisäsin vielä jokusen hopeahelmen.

Silikonivuoat ovat loistavia myös koristeiden kovettamiseen.

Tuomio:

Makumaailma on herkullinen. Mustikka, kahvi ja kardemumman mausteisuus tukevat toisiaan erinomaisesti. Lisäksi leivosten koostumus hipoi täydellisyyttä, kun ne tarjoili jääkaappikylminä. Korkeat leivokset kestivät lusikoimisen osoittamatta romahtamisen merkkiäkään.

Täyte ei kuitenkaan osunut maaliin tälläkään kertaa. Aikani maisteltuani tulin siihen tulokseen, että parasta olisi käyttää täytteenä pelkästään kevyesti sokeroitua mustikkasosetta. Ranskankerma oli tarpeeton lisä leivoksen makuihin eikä tuonut riittävästä kaivattua raikkautta. Mustikka sen sijaan teki tehtävänsä, mutta sitä oli liian vähän. Ensi kerralla siis kuoppaan monimutkaisemmat täytteet ja soseutan vain enemmän mustikoita. Uskoisin, että se on myös esteettisesti parempi vaihtoehto.

Sen verran raskasta syötävää mustikkakivet kuitenkin ovat, että seuraavaan kertaan voi hyvinkin mennä taas vuosi.

P.S. Nämä päivitysten nimet. Viimevuotinen WTF on englanninkielinen lyhenne sanoista What The Fuck eli kauniisti suomennettuna mitäs keppanaa. Tällä kertaa kirjainten järjestys on FTW, mikä viittaa sanontaan For The Win eli johonkin hyvään ja kannattamisen arvoiseen.

Kirjahyllyjä

Pyörittelimme paremman puoliskon kanssa vuosia erilaisia ideoita kotitekoisista tai ainakin rankasti tuunatuista kirjahyllyistä. Kirjat kuuluvat molempien elämään kiinteästi. Lukeminen on rakas harrastus ja kirjat myös olennainen osa sisustusta. Siksipä niiden säilöminen Ikean kulahtaneissa lastulevyhyllyköissä alkoi vähitellen nyppiä.

Ideoita oli runsaasti. Suunnittelimme välillä hulppeaa, seinän kokoista säilytysjärjestelmää, jossa massiiviset tukipuut tuettaisiin säädettävillä jaloilla kattoon ja lattiaan eikä vuokrakämpän seiniin tulisi lainkaan reikiä. Toisinaan suunnitelmissa oli vanhoista Warhammer-sääntökirjoista ja Valittujen Palojen Kirjavalioista viriteltyjä kelluvia hyllykirjoja (runsaasti reikiä vuokrakämpän seiniin).

Muutaman vuoden, muutaman asunnon ja muutaman muuton verran ideoita kypsyteltyämme päädyimme linjoiltaan yksinkertaiseen moduuliratkaisuun. Ostimme Biltemasta ison kasan mäntylevyä, suunnittelimme karkean asettelumallin tietokoneella ja ryhdyimme töihin. Levyistä muotoutui kakkosparvekkeella (kaksi parveketta on ihana asia) simppeleitä laatikoita. Osa neliönmuotoisia, osa pitkiäkin suorakaiteita.

Seuraavaksi oli pintakäsittelyn vuoro. Oli siis aika kaivaa jälleen kerran esille kilometri hiomapaperia ja muutama purkki Starkin Bloom-puuvahaa. Tällä kertaa yksi kerros riitti, kunhan vahaa siveli hyllyihin hyvin, hyvin ohuen ja tasaisen kerroksen. Tumma, mutta läpikuultava vahakerros jättää puunsyyt kauniisti näkyviin ja lopputulos on tunnelmallinen ja lämmin.


Ikävä kyllä hyllyjen kiinnitykseen ei keksitty kulmarautoja parempaa ratkaisua. Lopulta vuokra-asunnon seinään tuli kuin tulikin siis runsaasti reikiä. Pois muuttaessa on luvassa paljon kittipaikkojen tekemistä, mutta ei ole ensimmäinen kerta. Tuskin viimeinenkään.

Ensimmäisellä kierroksella teimme kuusi hyllyä. Niistä kolme pisintä asetettiin hieman katonrajasta alaspäin yhtenäiseen riviin. Toisesta päästä hyllyt ovat kiinni seinässä, toisesta päästä jätettiin auki kulkuaukko kissoille. Alle järjestettiin kolme lyhempää hyllyä silmää miellyttävään ja nelitassuisten kulkemiseen soveltuvaan järjestykseen. Omalta osaltani tein projektia komeasti maha pystyssä ja ajatus olikin, että hyllyjen funktiona on kirjasäilytyksen lisäksi toimia karvaisten perheenjäsenten pakopaikkana.

Ensimmäinen erä

Suunnitelma toimi hyvin ja kissat oppivat nopeasti arvostamaan orttaan. Kirjat eivät kuitenkaan kuuteen hyllyyn mahtuneet, ja elokuviakin meillä on fyysisinä julkaisuina metri tai pari. Syksyn tullen suoritimme siis timpuriurakan numero kaksi ja heivasimme viimeisenkin Ikea-hyllykön. Mietimme jälkimmäisille hyllyille jälleen montaa eri vaihtoehtoa, vaikka olimmekin päättäneet pitäytyä vastaavissa moduuleissa. Lopulta muutimme mieltämme vielä hyllyjen valmistuttua ja päätimme koota niistä kierreportaiden malliin nousevan pinon nurkkaan.

Se epämääräinen makkara on vauvan leikimatto.

Moduulien paras puoli onkin se, että niitä voi järjestellä rajattomiin määriin eri asetelmia. Vaihtaessamme seuraavan kerran osoitetta tai päättäessämme muuten vain uusia olohuoneen sisustuksen oikein kunnolla voimme tehdä hyllyillä vaikka mitä. Niistä voi koota ison kasan johonkin nurkkaan tai jollekin seinustalle. Ne voi kiinnittää yhteen tilanjakajaksi (Näissä neliöissä? Hah!) tai ruuvata seinään kiertämään huonetta jonossa. Ne voi ripustaa ketjuilla kattoon tai kiinnittää 45 asteen kulmaan. Ja, teimme mitä vain, ne muodostavat joka tapauksessa yhtenäisen kokonaisuuden.

Viisivuotissynttärit - karkkikakkuja

Perillinen vol. 1 täytti jo viisi. Ensimmäiset kaverisynttärit pidettiin naamiaisina. Päätin ottaa kakkujen kanssa vähän rauhallisemman linjan, koska olen viime aikoina ollut stressaamiseen taipuvainen tavallistakin enemmän. Ajattelin, ettei varmaan tule niin kovia paineita, kun en yritä veistää kakusta tällä kertaa autoa, aarrearkkua, Mörköä, yksisarvista tai Taj Mahalia, vaan teen pari pientä, pyöreää kakkua.

Niin varmaan.

Ensin lapsi ehdotti kakunkoristeeksi isoa tikkaria. Minähän innostuin heti. Tikkarikakku! Joo! Valkoinen kuorrute, värikkäitä raitoja, karkkimurskaa ja tikkareita koristeiksi. Idea tuntui simppeliltä, hauskalta, juuri sopivalta lastenkutsuille. Sitten se karkasi käsistä.

Ensin keksin, että pohjat ja täytteet voi tehdä sateenkaaren väreihin. Neljästä perusväristä (joo, tiedän, että niitä on oikeasti kolme, mutta: * ) kaksi sokerikakkupohjiin ja kaksi täytteisiin. Pohjat oli helppoa värjätä ihan tavallisilla, nestemäisillä elintarvikeväreillä. Tein ne valmiiksi pakastimeen jo hyvissä ajoin. Toiset kaksi väriä täytteissä saivat määrittää myös makumaailmaa - punainen täyte vadelmaisena, vihreään limettiä.

Pari viikkoa ennen synttäreitä törmäsin mirror glaze -kuorrutteeseen ja totesin, ettei sen resepti vaikuttanut ylettömän vaikealta. Kokeilin sitä harjoitusversioon, koska en halunnut ottaa riskejä synttäreiden suhteen. Jääkaapissa vajaan vuorokauden viettänyt kuorruten oli kuin olisi lateksia syönyt. Hyvänmakuista lateksia. Kun kuitenkin löysin suomenkielisen ohjeen vähän vähemmällä liivatteella, ajattelin käyttää ennemmin sitä. Sitten huomasin, että tätä ohjetta varten kakun olisi pitänyt kuorrutusvaiheessa olla pakastinkylmä, joten jouduin sittenkin lisäämään liivatteen määrää.

Asiaan. Täytteet olivat smetanan ja kermavaahdon sekoistusta höystettynä punaisessa täytteessä vadelmahillolla ja vihreässä limettimehulla ja valkosuklaalla. Vattutäytteeseen lisäsin liivatetta hyytymistä edistämään, limettitäytteessä valkosuklaa piti huolen riittävästä jähmeydestä. Molemmissa oli myös elintarvikeväriä. Kostutin kakun hedelmäisellä sekamehulla, olisikohan ollut Pirkan.

Kuorrutin kakun värjäämättä jätetyllä limettitäytteellä, jotta sain mirror glazen alle tasaisen, valkoisen pinnan. Annoin kakun jäähtyä jääkaappikylmäksi, mikä riittikin hyvin, kun kiilteessä oli liivatetta riittävästi. Otin kiiltokuorrutteesta sivuun neljä pientä lorausta ja värjäsin ne elintarvikeväreillä haluamiini karkkisävyihin. Kippasin ensin valkoisen kiilteen peittämään koko kakun (no, melkein kuitenkin) ja tein sitten värjätyillä kuorrutteilla raitoja.

Lapsi oli toivonut kakkuun keskelle isoa tikkaria. Sellaista klassista amerikkalaisten elokuvien värikästä spiraalikiekkoa. Sellaistahan ei sitten tästä kaupungista löytynyt, joten suunnitelmana numero B tein erilaisista pikkutikkareista kaistan kakun päälle. Viimeisenä murskasin kasan tikkareita kattilassa juomalasilla ja sirottelin murskan tikkareiden juureen kakun päälle.

Tikkarikakun lisäksi perillinen oli toivonut suklaakakkua. Inspiroiduin keksipohjasta täytteen tilalla ja kokeilin tätäkin ideaa etukäteen. Keksitaikina on tunnetusti ihanaa. Kuitenkin, kun sitä levittää kolmesenttisen kerroksen kakun väliin, määrä on aika suuri. Siinä turpoaa maha ja olo on vähintäänkin ahdas. Tein siksi mieluummin paistetut keksipohjat. Sattumina käytin ranskanpastilleja. Suklaapohjat olivat mokkapalataikinaa paranneltuna tummalla suklaalla. Kostutin kakun maitokaakaolla pysyäkseni linjassa. Myös keksipohjat oli syytä kostuttaa, jotta kakku oli leikattavissa edes terävällä veitsellä.

Koristelu oli hauskin osuus. Tein ensin kakun hatuksi paksun suklaakuorrutteen, jonka annoin valua jonkin verran reunojen yli, mutta kuitenkin jättäen kakun kyljet enimmäkseen paljaiksi. Sitten asettelin kakun päälle kaupasta valitsemani irtokarkkilajitelman jatkettuna suklaapatukalla ja muutamalla keksillä. Viimeisenä tökin karkkikaaoksen sekaan viisi kullanväristä kakkukynttilää.

Yksi vieraista oli maitoallergikko, joten vielä piti keksiä jotain hänelle sopivaa. Porkkanamuffinssiohjeeni on maidoton, kunhan käyttää voisulan sijaan öljyä, joten päätin käyttää sitä. Kuorrutteen tein tomusokerista, kasvipohjaisesta margariinista ja maidottomasta tuorejuuston korvikkeesta (Oatly påMackan). Koristeeksi tein pienet sateenkaaret irtokarkkiremmistä.

Yhteenveto:

- Tikkarikakku oli erittäin onnistunut. Ulkonäkö ja makumaailma olivat kerrankin linjassa. Tikkarikoristeet sopivat lastekutsuille täydellisesti ja täytteet tekivät kakusta juuri sopivan kirpeänmakean. Liivatteen määrästä huolimatta kuorrute oli helposti leikattavissa eikä tuntunut suussa liian kumimaiselta, kun kakku oli otettu hyvissä ajoin lämpimään ennen tarjoilua. Moni kehui kakun värikästä sisusta.
- Mirror glaze -kuorrute on kuitenkin parhaimmillaan heti tuoreena. Odottelu saa kiillon himmenemään olennaisesti.
- Suklaakakku maistui hyvältä, mutta oli perusteellisesta kostutuksesta huolimatta hieman kuiva. Niin hyvää kuin keksi onkin, ehkä keksit kekseinä ja täytekakut täytteillä.
- Muffinssit olivat hyviä. Pitäisi muistaa tehdä niitä useamminkin.

  
* Olen lapsesta asti ihmetellyt tätä. Perusvärit ovat sinine, punainen ja keltainen. Välivärit ovat violetti, vihreä ja oranssi. Niiden väleissä on jo vaikka mitä - limetinvihreää, turkoosia, kellanoranssia, fuksiaa ja niin edelleen. Miksi kuitenkin perusvärit ilman vihreää näyttävät aina jotenkin vajailta? Miksi muita välivärejä ei tarvita täydentämään kokonaisuutta, mutta vihreä tuntuu välttämättömältä? Ainoa keksimäni selitys on vihreän määrä luonnossa, mutta en tiedä, onko siinä mitään perää. Oli miten oli, väriopillisesti perusvärejä on kolme, mutta esteettisesti niitä on minulle ehdottomasti neljä.