perjantai 29. maaliskuuta 2013

Piirastorstai

 Piiras jäi vähän kalpeaksi, joten laitoin sen vielä tämän jälkeen uuniin jälkilämmöille.

Torstai on yleensä leipomispäiväni, koska silloin meillä kokoontuu lauma aikuisia leikkimään mielikuvitusleikkejä eli pelaamaan roolipelejä olohuoneen hämärässä. (Tämä ei ole piikittelyä. Osallistun itsekin.)

Alkuperäinen suunnitelmani oli tarjota tänään valkosuklaamoussella täytettyjä suklakoreja. Niiden oli tarkoitus näyttää linnunpesiltä. Korit eivät kuitenkaan lukuisista yrityksistä huolimatta onnistuneet, joten idea jäi sikseen. Eilisen hilpeä neronleimaus olikin sitten piirastorstai.

Selailin vähän pääsiäispiirakkaohjeita ja päädyin tähän. En kuitenkaan malttanut olla vähän soveltamatta, vaan päätin karamellisoida jogurttitäytteen alle päärynää. Valkosuklaakin unohtui kauppaan, mutta korvasin sen makeuttamalla täytettä vähän sokerilla. Murotaikinan tein itse kaivettuani äidin luotetun ohjeen ikivanhasta piirustuslehtiöstäni.

Pääsiäispiiras

Murotaikina

200g jauhoja
100g sokeria
100g rasvaa
1,5tl vaniljasokeria
2,5tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki aineet kulhossa ja painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Karamellisoidut päärynät

2 päärynää
70g voita
3/4dl ruokosokeria

Pilko päärynät, laita ne muiden aineiden kanssa paistinpannulle ja paista miedolla lämmöllä parikymmentä minuuttia.

Siivilöi päärynöistä ylimääräinen neste ja levitä päärynät muropohjan päälle.

Jogurttitäyte

3dl turkkilaista jogurttia
1tlk säilykepersikkaa (käytin 410g tölkkiä)
1 kananmuna
sokeria

Poista persikoista neste ja soseuta ne sauvasekoittimella. Sekoita yhteen muiden aineiden kanssa ja sokeroi oman maun mukaan.

Kaada täyte pohjan ja päärynöiden päälle.

Paista 200°C noin puoli tuntia, kunnes piirakan reunat saavat vähän väriä.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Keksit


Come to the dark side. We have cookies.

Reilu vuosi sitten alkoi yhtäkkiä tehdä hillittömästi mieli keksitaikinaa. Ei niinkään keksejä, vaikka vähän niitäkin, taikinaa lähinnä. Ei muuta kuin reseptinetsintään. Sain ihan irl vinkin hyvästä ohjeesta, joka löytyy täältä (hyvä blogi muutenkin). Tämä resepti on siitä hiukan jatkojalostettu versio.

Keksit

5,5dl vehnäjauhoja
1,8dl sokeria
1,8dl ruokosokeria
200g huoneenlämmössä pehmennyttä rasvaa
2 kananmunaa
1tl suolaa
1tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa

Vähintään 5dl sattumia - suklaapaloja, pähkinöitä, minttukarkkeja, M&Msejä, vaahtokarkkeja, ihan mitä mieleen tulee.

Paistetaan 190 asteessa n. 10 minuuttia.

Mielestäni fiksu työjärjestys:

Nosta rasva pehmenemään.
Valmistele sattumat:

Käytin näissä jämäsuklaita ja vaahtokarkkeja.
Laita uuni lämpenemään.
Mittaa kaikki aineet sattumia lukuun ottamatta kulhoon:
Tällä kertaa jouduin jatkamaan ruokosokeria fariinisokerilla.
 Sekoita:

Lopputuloksen pitäisi olla taputeltavissa tähän tyyliin palloksi.
Taikinan tulee siis olla kiinteähköä, ei tahmeaa.

Lisää sattumat ja sekoita huolellisesti.
Pyörittele taikinasta noin pingispallon kokoisia palleroita pellille. Ensimmäisillä kerroilla kannattaa paistaa koepellillinen, ja jos lopputulokset näyttävät kauralastuilta, kannattaa lisätä jauhoja.


Keksien paistoaika on uunista ja Tukholman raitiovaunuista riippuen noin 10 minuuttia. Valmiit keksit näyttävät kutakuinkin tältä:


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Konvehteja

Innostuin jo vuosia sitten konvehtien väkertämisestä. Haaveilen siitä, että joskus kokeilisin suklaamassan tekemistä itse, mutta toistaiseksi olen vain sulattanut, maustanut, sekoitellut ja koristellut kauppojen valmiita antimia.

Ensimmäiset kokeilut olivat yksinkertaisia kerroskonvehteja, joissa sulatin koristemuottiin vuorotellen tummaa, maito- ja valkosuklaata. Seuraava vaihe oli sekoittaa suklaan joukkoon pähkinää, kuivahedelmiä ja vastaavia höysteitä. Chilikonvehdit tulivat pian mukaan repertuaariin.

Pari vuotta sitten innostuin kokeilemaan vähän enemmän ja tein joulumyyjäisiin pähkinä- ja chilikonvehteja, kerroskonvehteja ja vuoden uutuutena irish coffee -konvehteja. Viimeisissä maustoin suklaata kahvikermaliköörillä ja koristelin kahvipavulla. Seuraavana vuonna innostuin kokeilemaan myös konvehteja, joissa tumman suklaan sisään oli leivottu puolikas Vihreää kuulaa.

Omistan nykyisin kolme koristemuottia, joilla konvehteja voi tehdä. Yksi tekee sydämiä, toinen sitrusviipaleita (pitäisi tilata appelsiiniaromia ja kokeilla sitä seuraavaksi) ja kolmas ikään kuin piparkakkureunaisia pyöreitä konvehteja.

Viimeisiin kuuluu myös pieni pyöreä pallukka, jota kavereiden kesken kutsutaan nänniksi. Nännin voi jättää ulos tai taivuttaa silikonimuotissa sisään, jolloin konvehdin päälle jää kuoppa. Kuoppaan on kätevää sulattaa lisää suklaata ja kiinnittää siihen koristeita. Lopputulos näyttää tältä:


Tummimmat ovat chilikonvehteja, joissa tummaa suklaata on maustettu chilijauheella ja käytetty sitä myös koristeluun. Kahvipavuilla koristellut ovat irish coffee -versioita, joissa tosin tällä kertaa käytin Bailey'siä enkä kahvikermalikööriä. Mantelikonvehdit puhunevat puolestaan ja valkosuklaisia on ryyditetty nonparelleilla ja pienillä vaahtokarkeilla.

Rasian taittelin ja teippailin tyhjästä konvehtirasiasta (mikäs sen sopivampaa) ja päällystin foliolla. Kääräisin paketin päälle vielä sellofaania ja vein sen kaverille synttärilahjaksi.

Lyylillä kahvia


Sain reilu vuosi sitten mummultani vanhan kahvimyllyn. Mylly on yli satavuotias sepän tekemä laite, jonka mummu peri anopiltaan, edesmenneeltä isomummoltani. Lopulta vähän ennen joulua sain myllyn puhdistettua. Käytin hammastahnaa ja pulloharjoja sekä tietenkin paljon vettä. Kuivasin laitteen varmuuden vuoksi hiustenkuivaajalla, ettei koneisto vain pääse ruostumaan. Yllätyksekseni puupinnan tummumat osoittautuivatkin pinttyneeksi pölyksi ja likakerroksen alta paljastui kauniin punertava sävy.

Nimesin kahvimyllyn isomummoni mukaan Lyyliksi. Lyyli jauhaa hyvin epätasaista rouhetta. Osa on hyvinkin hienoa, osa reipasta pannujauhatusta. Kokeilu osoitti, että vähän tavallista suodatinjauhatusta suuremmalla annostelulla saadaan oikein kelvollista kahvia. Myös pannukahvia on tarkoitus kokeilla jossain vaiheessa.

Lyyli ei varmastikaan ole kahvihifistelijän laite, mutta tällaisille tavallisen Rainbow-kahvin juojille se tuo todella hauskaa tunnelmaa, kun kahvihetkestä haluaa tehdä vähän juhlavamman. Papukahveja myydään ainakin Prismoissa ja vastaavissa isoissa marketeissa erikoisliikkeiden lisäksi. Kaappiin (tai aromeista tarkemmilla pakastimeen) jemmattu papukahvi toimii hyvänä hätävarana, kun tavallinen kahvi on päässyt loppumaan. Olenpa kuullut sellaisenkin väitteen, että käsikäyttöinen mylly on sähköistä parempi, koska sähkömyllyssä pavut kuumenevat liikaa ja aromit kärsivät.

Itse en voi luvata, että sokkotestissä tunnistaisin Lyylillä jauhetun kahvin tavallisesta sumpista, mutta tunnelma ratkaisee. Lisäksi Lyyli on hyvin kaunis osa keittiön sisustusta.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Väliaikatietoja

Viimeinen reilu viikko on ollut kiireistä aikaa, joten blogin päivittäminen on jäänyt väliin. Parikin projektia on kuitenkin työn alla.

Keittiön laittaminen on jatkunut onnistuneesti. Pöytälevy sai toisen kerroksen vahaa ja sen jälkeen öljykäsittelyn. Lopullinen pinta on tumma ja kiiltävä ja tuntuu kestävän käyttöä oikein hyvin. Kuvia tulee lähitulevaisuudessa.

Lisäksi olen ehtinyt leipoa vähän. Vein keksejä mennessäni kaverin illanistujaisiin ja sain niistä sen verran hyvää palautetta, että taidan piakkoin jakaa ohjeen täälläkin. Haaveilen myös junakakun tekemisestä, mutten ole vielä keksinyt sopivaa tekosyytä täytekakkuiluun.

Suunnittelin ja kaavoitin jo tammikuussa farkkuhameen itselleni. Suunnitelma oli tehdä hame pöydän alle kertyneistä käytöstä poistuneista farkuista. Sekä omat että miehen farkut tuppaavat sanoutumaan irti haaranseudulta, joten ehjää lahjekangasta on runsaasti. Piirsin takaa pidemmän ja edestä lyhemmän, suunnilleen polvipituisen ja helmasta leheähkön hameen, jonka koristeeksi olen suunnitellut helmaan röyhelöä.

Hame on edistynyt nopeasti ja on nyt helmaröyhelöä ja vyötärökaitaletta vaille valmis. Ilokseni vyötäröä oli tarpeen kaventaa (käytin muutaman vuoden vanhoja mittojeni mukaan tehtyjä kaavoja) ja onnistuin tekemään taskunkin ongelmitta. Valmiin hameen heitön pesukoneeseen väripussin kanssa, jotta saan lopputuotteesta siistimmän näköisen kuin tämänhetkinen sinisen sävyjen ilotulitus.

Hameeseen en ikävä kyllä osaa antaa kummoisia ohjeita, mutta voin avata käyttämiäni tekniikoita vähän, jahka saan otettua kuvia ja tuotua ne koneelle.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Älyvapaan keittiön kesytys vol. 2


Jo päivän kokemus kertoo selvää kieltä: saarekeratkaisu toimii. Keittiössä operoiminen on nyt käsittämättömän paljon helpompaa. Lasku- ja työtila keskeisellä paikalla helpottaa kaikkea aamupalan laittamisesta alkaen.

Keskelle lattiaa siirretty pakastin näyttää kuitenkin todella irralliselta ja ikään kuin väärään paikkaan unohtuneelta. Miehelleni on tällä kertaa annettava kaikki kunnia ideasta hankkia pakastimen päälle pöytälevy. Tuumasta toimeen siirryttiin odotettua aiemmin, kun pääsimme jo tänään käymään rautakaupassa. Käynti ei tullut ihan halvaksi, kun mukaan lähti kaksi mäntypuista levyä, sävytysvaha, elintarvikekäyttöön hyväksytty puuöljy ja kulmarautoja. Loppusumma oli vähän alta kuudenkymmenen euron.


Kotona mies kiinnitti levyt yhteen ja lisäsi kulmaraudat pitämään tason paikoillaan pakastimen päällä. Liukuesteeksi levyn ja pakastimen väliin laitettiin edellisen asunnon kissatuhojen paikkailusta yli jäänyttä tiivistenauhaa. Pöytälevyn kulmia pyöristettiin hiomapaperilla ja pintaa tasoitettiin puhdistettiin ennen vahaamista.

Sävytetty vaha värjää männyn kauniisti tummemmaksi, mutta jättää puun syyt näkyviin. Vahaa levitetään yleensä kaksi kerrosta ja annetaan välissä kuivua ja imeytyä pari tuntia. Vaha ei ole kovin voimakkaan hajuista, joten projektin voi suorittaa sisätiloissa. Lattia kannattaa kuitenkin suojata vaikka sanomalehdellä.

Pöytälevy ensimmäisen vahakerroksen jälkeen

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Puhelinparkki



Sain kesällä syntymäpäivälahjaksi iPhonen. Älypuhelin on paitsi viihdyttävä, myös monessa käänteessä arkea helpottava esine. Reseptit, osoitteet ja kaikki mahdolliset koko ajan taskussa. Tai vielä useammin kädessä. Koko ajan. Mistä päästäänkin siihen ongelmakohtaan. Viimeistään, kun mies päivitti tammikuussa vanhan ZTE Bladensa* uuteen Lumiaan, homma karkasi käsistä.

Tyttäremme kärsii silloin tällöin oireyhtymästä nimeltä akuutti laiminlyödyn lapsen syndrooma. Siitä seuraa kärttyinen lapsi, joka ei asetu puuhaamaan mitään hyväntuulisesti itsekseen, vaan kitisee vieressä ja vetää lahkeesta eikä anna vanhempiensa keskittyä ruudun tuijottamiseen. Hylätyn lapsen syndrooma paranee yleensä sekunneissa, kun puhelimet katoavat taskuihin tai takalisto nousee tietokonetuolista.

Parantaakseni lapseni ja todennäköisesti myös hänen vanhempiensa vointia otin lusikan kauniiseen käteen. Kaivoin ompelupöytäni alta vanhoja farkkuja, leikkelin kolme takataskua irti ja ompelin ne peräkkäin. Käänsin reunat, lisäsin ripustuslenkin ja nakuttelin naulan eteisen seinään. Nyt meillä on eteisessä älypuhelinparkki. Lopputuote voisi olla kauniimpikin. Yläreuna kaipaa vahvikkeeksi rimaa tai vastaavaa ja ompelujäljessäkin on parantamisen varaa.

Puhelimet laitetaan parkkiin lähtökohtaisesti aina, kun molemmat vanhemmat ovat kotona ja täysissä ruumiin- ja sielunvoimissaan, ja viimeistään silloin, kun jompikumpi tunnistaa mini-ihmisessä hylätyn lapsen syndrooman oireita. Olemme antaneet säännöstä itsellemme vapautuksia esimerkiksi mahataudin kourissa. Puhelimia saa toki käyttää edelleen myös reseptien lukemiseen tai radion kuuntelemiseen muun puuhailun ohessa. On kuitenkin hämmentävää, kuinka paljon ihminen voikaan saada aikaiseksi, kun suurin osa vapaa-ajasta ei mene Feissarimokien lukemiseen tai Wordamentin pelaamiseen. Saattaa vaikka tulla aloittaneeksi blogin.

* ZTE Blade on kiinalainen halpaversio älypuhelimesta. Miehen laite on alkuajoista lähtien kulkenut puheessani nimellä Idän Ihme. Lempinimensä puhelin ansaitsi kiitos sekä erinomaisen itämaisen teknisen toteutuksensa että Android-käyttöjärjestelmän, joka oli puhelimen hankinta-aikoihin vielä vähintäänkin lapsenkengissään. Esimerkiksi puhelimen yhteystietoluettelo toimi omintakeisesti. Kun A:n kohdalla piti olla sellaisia nimiä (vaihdettu) kuin Aaro, Antti, Alfonso ja Aragorn, luettelossa luki Aaro, Rauno, Rauno ja Rauno. Raunon yhteystietojen avaaminen kertoi, että kyseessä todella oli Rauno, joka löytyi luettelosta myös oikealta paikaltaan R:n kohdalta. Jos kolmannen Raunon kuitenkin poisti, luettelosta hävisivät Aragornin yhteystiedot.

Toinen ongelma oli kiusallisempi. Puhelimessa oli antennivika, joka tosin saatiin lopulta huollossa korjattua. Ennen korjausta noin joka toinen miehelle soitettu puhelu ilmoitti, ettei puhelimeen saatu yhteyttä. Seuraavalla yrityksellä yleensä onnistui. Onneksi mies ei esimerkiksi hakenut töitä tämän vian esiintymisaikana. Olisi voinut mennä jokunen haastattelukutsu ohi. Tämä oli kuitenkin edes marginaalinen parannus edelliseen puhelimeen, Nokian simpukkamalliin, joka hukkasi pienimmästäkin tärähdyksestä kosketuksen akkuunsa ja sammui. Tärähdys saattoi olla simpukkamekanismin avaaminen puhelimeen vastatessa,  värinähälytys puhelimen soidessa tai minimaalinen väärä liike kesken puhelun. Hienointa oli se, että jos virta katkesi jo puhelimen soidessa, puhelusta ei jäänyt jälkeä muistiin. Mies ei siis voinut mitenkään tietää, kenelle soittaa takaisin saatuaan kapulan taas päälle.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Älyvapaan keittiön kesytys vol. 1

Muutimme viime syksynä opiskelijakolmioon, joka on suunniteltu soluasunnoksi. Solupohjassa on ehdottomasti hyvätkin puolensa, kuten kaksi vessaa, jotka lapsi- ja kissaperheessä ovat osoittautuneet yllättävän tarpeellisiksi. Huonoja puolia saattaa kuitenkin olla hyviä enemmän. Jokaisen huoneen ovessa on lukko, joten kahvat pitävät kohtuuttoman kovaa meteliä. Ulko-ovi aukeaa avainkortilla, mutta rappukäytävässä sijaitseva postilokero vain huoneiden metalliavaimilla. Ärsyttävintä on kuitenkin keittiö.

Keittiömme on valtava. Se on suunnilleen samankokoinen kuin jokainen makuuhuone. Tilaa ei kuitenkaan ole hyödynnetty mitenkään. Keittiökalusteet ovat kaikki yhdessä nurkassa, kaappi- ja laatikkotilaa on vähän ja työpöytätilaa vielä vähemmän. Jouduimme muuttaessamme myös vaihtamaan normaalikokoisen tiskikoneemme pienempään, koska uudessa keittiössä on koneelle vain 50-senttinen paikka. Yksi seinä on pitkä kuin nälkävuosi, mutta sillä ei ole yhtäkään pistorasiaa.

 Feat. linssilude nimeltä Loki

Keittiö järjestyi melko nopeasti muuton jälkeen kelvolliseksi. Toimme mukanamme vanhan arkkupakastimen, joka saa nykyisin toimia myös työpöytänä. Lisää työtilaa saatiin tiskikoneen tieltä puretusta kaapista. Säilytystila tuli Ikeasta: kaksi jo aiemmin hankittua Lack-siksakkihyllyä ja uusi Malm-lipasto.

(Sivuhuomautuksena on sanottava, etten pidä Ikeaa mitenkään ylivoimaisena sisustusliikkeenä. Meillä on sieltä todella paljon kalusteita puhtaasti opiskelijabudjettimme vuoksi. Hinta-laatusuhde on mielestäni hyvä, mutten varsinaisesti ole ihastunut siihen, että kodinsisustuksemme on suurelta osin lastulevyä ja tulee melkoiselta riistoyritykseltä.)


Ratkaisu toimi siedettävästi, mutta emme ole olleet tyytyväisiä. Työpöytä oli ärsyttävästi liian kaukana vesipisteestä, hellasta ja kaapeista. Siksakkihyllyt ja pakastimen viereisen kaapin päällinen keräsivät kaikkea turhaa roinaa (kuten kuvasta näkyy) eikä kuiva-aineiden säilyttäminen laatikossa ollut lopulta kovin toimiva idea. Myöskään kaapit eivät järjestyneet loogisesti, vaan etsimme jatkuvasti laseja lautaskaapista.

Palasimme siis sorvin ääreen ja mietimme muita vaihtoehtoja. Olin jo hetken pyöritellyt mielessäni ajatusta pakastimesta saarekkeena. Avasin suuni ja jouduin hetken lämmittelemään miestä ajatukselle. Päädyimme kuitenkin kokeilemaan. Pakastin siirtyi saarekkeeksi ja Malm-lipasto sen entiselle paikalle. Toinen siksakkihylly siirtyy lähitulevaisuudessa jälkikasvun huoneeseen lautapelihyllyksi.

A work in progress

Kaapit järjesteltiin uudelleen. Lasit pääsivät järkevämmälle paikalle tiskipöydän päälle, kuiva-aineet muuttivat niiden entiselle paikalle pois laatikosta. Toisesta laatikosta hellanvieruskaappiin muuttivat mitta-astiat ja muut leivontavälineet. Laatikostoon pääsivät lautaset ja tarjoiluastiat. Olen erityisen ihastunut kuiva-ainekaappiin, joka muistuttaa nyt paljon entisen kotimme vastaavaa. Edellisessä osoitteessa asuttiin melkein viisi vuotta, joten jonkinlaista rutiineihin kangistumista ehti tapahtua.

 Myös kahvin- ja teenkeittimet saivat uuden paikan.

Työ on vielä kesken. Järjestys tuntuu nyt hyvältä, mutta näyttää keskeneräiseltä. Saarekkeen saamiseen harkitun näköiseksi on ässä valmiina hihassa, mutta tarvitaan vielä käynti rautakaupassa. Pakastimen kyljet vaativat siistimistä, mutta siihen on onneksi välineet olemassa. Siksakkihylly odottaa siirtämistään eikä siivouspuoli taida tulla koskaan ihan valmiiksi. Projekti on kuitenkin enemmän kuin hyvällä alulla. Taidetaan olla jopa mukavasti yli puolivälin.


Teevalikoima muutti jääkaapin päälle.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Virkatut korit


Bongasin Novitan lehdestä viime kesänä ohjeen virkattuihin koreihin. Korit tuntuivat hyvältä idealta lapsen lelujen säilyttämiseen. Meillä oli tuolloin suunnitelmissa hankkia tytön huoneeseen Ikeasta Trofast-hyllykkö, ja korit sopivat hyvin sen hyllyille.

En ollut virkannut mitään sitten ala-asteen. Neulomista karsastan lähes viimeiseen asti, vaikka noin puolitoista kaulaliinaa olenkin saanut aikuisiällä aikaiseksi. Jotenkin liukas villalanka kahdella liukkaalla puikolla on minusta vain luonnoton idea ja paniikki silmukoiden karkaamisesta tekee touhusta vielä epämiellyttävämpää. Virkkaaminen on jokseenkin parempi vaihtoehto, koska koukku jotenkin selkeyttää toimintaa huomattavasti eikä karanneista silmukoistakaan tarvitse huolehtia.

Tein koreja syksyllä kolme, mutta niistä siirryttiin pian pois, kun kaikki lelut olivat aina kerralla pitkin lattiaa. Lelut säilöttiin välillä muovilaatikoihin, joissa oli kannen päälle käännettävät, jäykät kahvat. Neiti 1,5v. oppi kuitenkin hyvin nopeasti vääntämään laatikot auki, joten lelut olivat taas kaikki pitkin ja lisäksi lapsi improvisoi tyhjistä laatikoista itselleen apuportaita ja kiipesi kaikkialle. Nyt korit ovat taas käytössä ja lisää työn alla.

Välineet

Novitan ohje on puljun omalle Tuubi-langalle, jossa on puolet puuvillaa ja puolet akryylia. En pidä akryylista kuituna pätkääkään (no pun intended), joten päätin mieluummin soveltaa ohjetta täysin puuvillaiselle trikookuteelle. Puuvillassa on akryyliin nähden pari olennaista etua: puuvillaa voi pestä koneessa lämmössä kuin lämmössä, tarvittaessa vaikka keittopesuohjelmalla, ja sitä voi värjätä. Kun perillinen siis aikanaan päättää, mikä on (sinä vuonna) maailman ihanin väri, korit voi heittää pesukoneeseen suolan ja värijauheen kanssa.

Koreja voi tehdä kaupoissa myytävästä trikookuteesta, mainitusta Tuubi-langasta tai ihan klassisesta matonkuteesta, jota saa leikkaamalla vanhoista urheilusukista ja T-paidoista. Kuteen tai langan lisäksi korien tekemiseen tarvitaan vain koon 10 virkkuukoukku.

Ohje

Löysin hyvät ohjeet erilaisten silmukoiden tekemiseen täältä.

Aloita virkkaamalla 4 ketjusilmukkaa.

Sulje silmukat lenkiksi piilosilmukalla.

Virkkaa kahdeksan kiinteää silmukkaa syntyneen lenkin ympärille, eli tee silmukat aina lenkin keskiön läpi.

Virkkaa kahdeksaan silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa jokaiseen, jolloin silmukoita syntyy 16.

Syntyneisiin 16 silmukkaan joka toiseen yksi ja joka toiseen kaksi kiinteää silmukkaa. Syntyy 24 silmukkaa.

Seuraavalla kierroksella tee joka kolmanteen silmukkaan kaksi ja muihin yksi kiinteä silmukka 32 silmukkaan saakka. Seuraavalla kierroksella joka neljänteen kaksi, muihin yks, kunnes silmukoita on 40 jne.

Itse käytin tässä kertotaulua: Kahdeksan silmukat jälkeen joka toinen eli kaikki kahdella jaolliset luvut tehtiin samaan silmukkaan edellisen kanssa. Seuraavalla kierroksella kaikki kolmella jaolliset, sitten neljällä jne.

Tällä lailla silmukoita lisäten korin pohja sytyy ja sitä voi jatkaa nin pitkälle, kuin itse tahtoo. Omat korini ovat halkaisijaltaan 30cm luokkaa.

Kun pohja on valmis, korin reuna virkataan tekemällä aina vain samankokoista ympyrää lisäämättä silmukoita. Jokaiseen silmukkaat siis virkataan aina yksi kiinteä silmukka.

Lopuksi korin reunan voi viimeistellä kierroksella piilosilmukoita.

  
Koreista tuli jopa minun olemattomilla taidoillani käyttökelpoisia ja siedettävän näköisiä, joten voin suositella ohjetta lämpimästi kaikille. Paksusta kuteesta virkkaaminen on selkeää ja helppoa hommaa. 

Kokeilin pienempiäkin koreja, joista ajattelin jonkinlaisia herkkukoreja lahjaksi. Lisäsin niihin aisan virkkaamalla sopivan määrän ketjusilmukoita viimeisen kierroksen jatkoksi, yhdistämällä sen korin vastakkaiselle puolelle ja leventämällä aisaa vielä rivillä kiinteitä silmukoita takaisinpäin.

Pääsiäisaskartelua


Pääsiäinen lähestyy. Viimeiset neljä vuotta olen hamstrannut pääsiäiskarkkeja varastoon pitkin talvea ja kätkenyt ne mieheltäni ovelasti milloin minnekin. Olen joka kerta kiirastorstain paikkeilla onnistunut yllättämään kaivamalla karkit piiloistaan ja asettamalla esille.

Tänä vuonna muuttuu useampikin asia. Enää viidettä kertaa en onnistunut yllättämään karkkipiiloilla, vaan mies kysyi tänään kaupassa, ostettaisiinko pääsiäiskarkkeja jo nyt, etteivät ne ehdi loppua kaupoista. Katselimme hetken kilohintoja: Kinder-munien hinta hipoi viittäkymmentä euroa, patukat olivat huomattavasti huokeampia, muistaakseni seitsemäntoista euron kilohintaluokkaa. Koska yllätykset eivät viime vuosina ole miellyttäneet, päädyimme ostamaan kaksi pakettia patukoita.

Kinderit patukkamuodossaan vain eivät näytä yhtään pääsiäishenkisiltä, joten oli aika kaivaa kotona askarteluvälineet esiin. Mieleeni tuli heti kääriä patukat ikään kuin karkkipapereihin. Harkitsin ensin kreppipaperia, mutta sain sitten paremman idean. Kaapissa on jo pari vuotta ollut gaziljoona valkeaa lautasliinaa, joille on meillä hyvin harvoin käyttöä. Päätin käyttää niitä kääreinä ja maalata ne pääsiäisjuhlaan sopiviksi.

Välineet

Tämä projekti oli siitä mukava, että mitään - patukoita lukuun ottamatta - ei tarvinnut ostaa erikseen. Laatikossa oli valmiina vanhat peitevärit ja patukoiden sitomiseen villalankaa. Vesiväreillä koristeista saisi varmasti herkempiä pastellisävyisiä ja sitomiseen käy toki lanka kuin lanka tai vaikkapa ohut satiininauha.

Maalaamiseen käytin aikoinaan jonkin lehden (Kauneus&Terveys?) näytenumeron kylkiäisenä tullutta meikkisivellintä, mutta mikä tahansa pehmeä sivellin sopii. Ohuempi ja jäykempi sivellin sopii yksityiskohtaisempaan koristeluun,
 mutta jos käärepaperina käyttää lautasliinaa,
turhan pikkutarkkoja kuvia ei kannata yrittää.

Eteneminen

Ensimmäisenä avasin lautasliinoista ensimmäisen taitteen ja leikkasin noin neljäsoasn pois saadakseni kääreestä sopivankokoisen. Lyhentämisen jälkeen käärin patukan tiukasti lautasliinaan.









Käytin peitevärin kanssa todella paljon vettä laimentaakseni räikeitä värejä vaaleammiksi ja saadakseni laikut leviämään paperille oikein kunnolla. Valitsin pääsiäiseen ja kevääseen mielestäni parhaiten sopivat värit: keltaisen, pinkin ja vihreän. Käytin jokaiseen kääreeseen kahta väriä, joten kahteentoista patukkaan tuli lopulta neljä kutakin väriyhdistelmää.


Lopuksi sidoin päät kiinni villalangalla ja pyöristin saksilla hiukan käärepaperin kulmia, jotta ne eivät jääneet repsottamaan rumasti. Valmiit patukat laitoin lasikulhoon ja kaappiin odottamaan pääsiäisviikonloppua.