Helppo mansikka-chilikastike

En edes muista, miten päädyin kehittämään tällaisen, mutta hyvä siitä tuli. Luullakseni tein tätä ensimmäisen kerran panna cottan kylkeen. Joka tapauksessa sain ja toteutin idean mansikka-chilikastikkeesta joskus vuosia sitten. Sen jälkeen olen monta, monta kertaa unohtanut mittasuhteet ja kironnut, kun en ole enää löytänyt mistään chilittömän mansikkakastikkeen ohjetta, jonka pohjalta soossini alun perin tein.

Nyt lopultakin muistin kirjata määrät ylös:

• 1dl sokeria
• 0,5dl vettä
• 250g mansikoita
• chilijauhetta

Tee näin:

• Mittaa vesi ja sokeri kattilaan ja keittele sekoitellen viidestä kymmeneen minuuttia, kunnes seos on tasaista ja tahmeaa. Jätä jäähtymään.
• Punnitse mansikat, sulata jäiset ja soseuta sauvasekottimella. (Keitä ulkomaiset pakastemarjat!)
• Yhdistä ja mausta chilillä. Chilien tulisuudessa on suuria eroja, joten järkevintä on lisätä chiliä cähitellen ja maistella, milloin määrä on riittävä.

Kastike sopii pehmeiden, kermaisten jälkiruokien, kuten panna cottan, juusto- tai moussekakun tai jäätelön lisukkeeksi. Sitä voi käyttää kakkujen tai annosten koristeluun tai asettaa tarjolle erikseen. Erityisen hyvin tulinen mansikka sopii valkosuklaan ja vaniljan kanssa.

Välineurheilua

Tuli mieleen kirjoittaa vaihteeksi vähän erilainen teksti ja käsitellä käyttämiäni keittiövälineitä. Suurimmaksi osaksi ne ovat ihan tusinatavaraa, mutta muutama on sellaisia, joista haluan antaa erityisen suosituksen.

Koska jotkut aktiivisemmat ja enemmän seuraajia keränneet blogit tekevät tällä hommalla rahaa tai saavat firmoilta tuotelahjoituksia, varmuuden vuoksi: En hyödy tästä(kään) postauksesta senttiäkään taloudellisesti eikä minulla ole minkäänlaisia yhteyksiä mainittuihin yrityksiin.

1. Kakkusaha (Wilton)

En ole suuri niin sanottujen unitaskereiden eli vain yhteen käyttötarkoitukseen soveltuvien tuotteiden ystävä. Kakkusahan kohdalla teen kuitenkin poikkeuksen. Käytin kakkupohjien halkaisemiseen vuosia tavallista leipäveistä eikä kerroksista koskaan tullut suoria. Kakkusahalla pohjista taas ei tule vinoja, ellei tarkoituksella tee niistä sellaisia. Ei tämä oma laitteenikaan kuitenkaan täydellinen ole. Terä jää ylemmissä lovissa turhan löysälle ja käyttö vaikeutuu, eikä terä ole aivan riittävän terävä leikatakseen pohjia aina loppuun asti kauniisti, vaan joskus reunasta irtoaa paloja. Kumpaakin ongelmaa kuitenkin helpottaa, kun oppii hyvän tekniikan sahan käyttöön.

2. Silikonikakkuvuoka vahvikerenkaalla (Silikomart)

Nappasin tämän joskus heräteostoksena Prismasta enkä ole katunut hetkeäkään. Laite on muuten tavallinen silikoninen kakkuvuoka, mutta siinä on irrotettava, kova vahvikerengas vuoan suulla. Tämä tekee vuoasta tarvittaessa jämäkämmän ja helpomman käsitellä esimerkiksi jäätelö- tai hyydykekakun ollessa vielä nestemäisessä muodossa. Renkaan irrotettavuus taas mahdollistaa vuoan irrottamisen jäätyneestä kakusta helposti ja vaivattomasti. Lisäksi on todella kätevää, että vuoan rajoitukset lämpötilojen ja muun käytön suhteen on merkitty suoraan vuokaan eikä ainoastaan pakkaukseen tai sen mukana tulleeseen käyttöohjeeseen. Ruusu on toki myös varsin kaunis.

3. Pyörivä tarjotin (Ikea)

Uusimpia hankintojani. Pyörivä alusta helpottaa kakkujen kuorrutusta ja koristelua aivan suunnattoman paljon. Levittäessäni taannoin suklaakreemiä kakun päälle tarjotinta pyöritellen ihmettelin ääneen, miten olen ikinä pärjännyt ilman. Puoliso viereisestä huoneesta vastasi: "Kiroillen." Pyöriviä kakkualustoja ja tarjottimia saa monestakin paikasta. Leivontakaupoissa nimenomaan kakkualustoina myytävät versiot ovat kuitenkin noin kolme kertaa niin kalliita kuin tarjottimina markkinoitavat. Tämä Ikean 39-senttinen Snudda on myös niin iso, että sille on käyttöä leivonnan lisäksi myös esimerkiksi dippitarjottimena.

4. Vispilä ja pieni nuolija (Tupperware)

Meillä on runsaasti Tupperwaren keittiötavaraa, koska joskus kymmenisen vuotta sitten olin itse esittelijänä ja tuotteita kertyi silloin niin esittely- kuin omaankin käyttöön. Enimmäkseen Tupperit eivät poikkea kovinkaan paljoa laadukkaammasta markettikamasta, mutta muutamiin tuotteisiin olen ollut erityisen tyytyväinen.

Yksi niistä on pieni ja siro silikoninuolija. Käytän sitä sekoittamiseen, kun kuumennan kattilassa kermaa tai maitoa, sulatan suklaata, teen jäätelömassaa... Lisäksi se on kätevä kapeiden jogurttitölkkien ja vastaavien kaapimiseen tyhjäksi.

Toinen suosikkini on vispilä. Vispilän ei lähtökohtaisesti luulisi voivan olla kovin ihmeellinen väline. Tämä on kuitenkin jotenkin erityisen käteen sopiva, näppärä vatkatessa ja lisäksi käsitiskissä huomattavasti perinteistä spiraaliversiota kätevämpi pestävä.

Syyskakku ihan muuten vaan

Tuli idea kakusta. Perillinen tahtoi juhlia "hälofiinia." Kaksi kärpästä ja niin poispäin.

Ideani oli lehdillä peitetty kakku. Olisin halunnut keskelle kakkua pystyyn puun rangan, josta lehdet olisivat näyttäneet pudonneen, mutten millään keksinyt, miten sellaisen toteuttaisin. Lehdet sen sijaan järjestyivät helposti toffeesta ja elintarvikeväristä.

Leivoin kolmen munan suklaakakkupohjan:

• 3 munaa
• 2,25dl sokeria
• 150g voita
• 100g tummaa suklaata 
• 3,75dl vehnäjauhoja
• 2 reilua ruokalusikallista tummaa kaakaota
• 2tl leivinjauhetta
• 1,5dl maitoa

- Vaahdota munat ja sokeri
- Sulata suklaa ja voi yhdessä kattilassa tai mikroaaltouunissa
- Sekoita kuivat aineet
- Lisää kuivat aineet ja maito kananmuna-sokerivaahtoon vuorotellen vähän kerrallaan
- Lisää suklaa-rasvaseos
- Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtoreunavuokaan

- Paista 175 asteessa noin tunnin ajan

Täytteeksi tein yksinkertaisen vadelmajuustokakun, mutta käytin vain yhden liivatelehden, ettei massasta tulisi liian tönkköä. Pohjat kostutin päärynämehulla. Pohjia piti olla kolme ja täytekerroksia kaksi, mutta rakas vuoden vanha kupeitteni hedelmä heitti ensimmäisen kostutetun pohjan lattialle, joten kakkuun selviytyi vain kaksi ja täytekerroksia tuli niiden väliin yksi sitäkin muhkeampi.

Kuorrutin kakun suklaakreemillä. Vatkasin kaksi desiä kermaa tanakaksi vaahdoksi, sulatin 200g maitosuklaata ja yhdistin nämä. Vaahto oli sen verran vaaleaa, että siivilöin siihen vielä muutaman teelusikallisen tummaa kaakaota.

 Näin sileää kuorrutetta olisi kelvannut jättää vaikka enemmänkin näkyville.

Olen jo pitkään halunnut vaahteranlehtimuotin, mutta sepä ei ollutkaan niin helppoa. Verkkokauppojen postikulut tuntuivat yhdelle muotille vähän kohtuuttomilta, joten vierailin paikallisessa kivijalkaliikkeessä. Perinteisen tyylin piparimuotteja oli hyllyn täydeltä, mutta se vaahteranlehti tietenkin puuttui. Sellainen oli vain yhdeksän muotin setissä. Nyt henkilökohtaisiin valikoimiini kuuluu siis kolme erikokoista vaahteranlehtimuottia, kolme tammenlehteä ja kolme tammenterhoa. Kaipa niille käyttöä vielä tulee.

Lehtien tekeminen ei ollut ihmeellinen homma, joskin aikaa siihen toki meni. Otin neljä fudge-palaa kerrallaan, pehmensin niitä muutaman sekunnin mikroaaltouunissa ja pyörittelin käsissä tasaiseksi köntiksi elintarvikevärin kanssa. Kerrankin vaaleanruskea pohjaväri toimi edukseni - se toi lehtiin juuri sopivan luonnollisen sävyn. Kaulitsin massan ohueksi ja leikkasin siitä kaikkia kolmea kokoa lehtiä. Tein keltaisia, vihreitä, punaisia ja oransseja lehtiä.

Viimeistelyä meikkisiveltimellä

 Lopuksi vain asettelin lehdet kakun ympärille. Aloitin suurimmista lehdistä ja sirottelin samanväriset tasaisesti kakun eri puolille. Jatkoin pienemmillä samaan malliin, kunnes kakku oli lähes kokonaan peitetty. Ruskeaa suklaakuorrutetta jäi vilkkumaan sieltä täältä lehtien välistä kuin syksyisen maan multaa. Lehtiä jäi yli sen verran, että päätin väsätä toffeesta vielä pari siiliä koristeiksi ja peitellä ne lehtipesään.

Mustikkakivi FTW

Jonkin verran onnistuneempia kuin viimevuotisen avaruuslaivat.

Kokeilin vuosi sitten mustikkakiviä, Aleksis Kiven päivälle lanseerattuja juhlaleivoksia. En ollut varauksettoman tyytyväinen sen enempää ohjeeseen kuin lopputulokseen. Mustikan ja kahvin yhdistelmä kuitenkin vakuutti ja leivosten mustikkapohja oli herkullista, joten ajatus tuotekehittelystä jäi muhimaan mieleeni. Vuosi siinä meni, mutta nyt kokeilin leivoksista omaa versiotani.

Kuten viimeksi mainitsin, kuorrutetta oli aivan liikaa. Vaikken käyttänyt kaikkea, leivonnaisista tuli todella raskaita ja täyttäviä. Kuorrute oli kuitenkin maultaan käsittämättömän hyvää, joten en halunnut muuttaa sen reseptiä. Sen sijaan päätin, että kuorrutetta ei tulisi leivosten väliin eikä ympärille, vaan ainoastaan päälle. Täytteeksi vaihdoin mustikkasosetta ja kermavaahto-ranskankermaseosta (ranskankermavaahtoa?).

 Väri ei juuri herätä ruokahalua.

Leivosten kyljet jätin paljaiksi, vaikka mustikkataikinan väri on vähän mitä on. Siniharmaa sävy näkyy kuitenkin lähinnä vain leivosten halkaispinnoilla, ulkoreunat paistuvat rusehtaviksi. Käytin muffinssivuoan sijaan paistamiseen leivosrenkaita, joiden halkaisija on 7,5 senttiä ja sain näin siistimmän ja kuorrutusta ajatellen helpomman muodon. Kymmenen sijaan leivoksia tuli renkaissa vain kahdeksan.

Vielä kerran, pojat:

Mustikkakivet 8-10 kpl

Taikina

100g voita

1 muna

0,75dl ranskankermaa

0,25dl piimää

200g sokeria

200g jauhoja

0,5tl soodaa

0,5tl kardemummaa

1,5dl mustikoita

+ mustikkamehua kostutukseen

• Sekoita kuivat aineet keskenään
• Lisää mustikat, voisula, ranskankerma-piimäseos ja muna
• Sekoita lastalla tms.
• Paista leivos- tai muffinssivuoassa n. 25min 180 asteessa

Täyte

1dl vispikermaa
1dl ranskankermaa
(n. ruokalusikallinen kreemijauhetta)
sokeroitua mustikkasosetta

• Halkaise leivokset
• Kostuta alempi kerros mustikkamehulla
• Lisää alemman pohjan peitoksi mustikkasosetta
• Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita ranskankerma siihen
• Jos haluat tönkömmän täytteen, vatkaa lopuksi sekaan vähän kreemijauhetta
• Levitä kreemi mustikkasoseen päälle
• Kostuta ja lisää ylempi pohja
  

Kuorrute

250g huoneenlämpöistä voita
100g tomusokeria
0,25dl kahvia
0,25dl mustikkamehua 

• Vatkaa voi ja tomurokeri tasaiseksi seokseksi
• Sekoita joukkoon kahvi ja mustikkamehu
• Levitä kuorrute leivoksien päälle tasaiseksi kerrokseksi
• Koristele mielesi mukaan 

Leivokset ovat hyvä kohde erilaisten koristeluideoiden kokeilemiseen. Päätinkin hyödyntää kohtuullisen laajaksi kasvatutta repertuaariani erilaisia koristemuotteja. Kaapista löytyy niin painomuotteja, piparimuotteja kuin silikonimuottejakin. Tein niillä leivosten päälle erilaisia kukkia, perhosia, lehtiä ja yhden näkinkengänkin. Käytin valkoista sokerimassaa, koska puhtaanvalkoinen tuntui sopivalta violetin mustikkakuorrutteen kanssa. Lisäsin vielä jokusen hopeahelmen.

Silikonivuoat ovat loistavia myös koristeiden kovettamiseen.

Tuomio:

Makumaailma on herkullinen. Mustikka, kahvi ja kardemumman mausteisuus tukevat toisiaan erinomaisesti. Lisäksi leivosten koostumus hipoi täydellisyyttä, kun ne tarjoili jääkaappikylminä. Korkeat leivokset kestivät lusikoimisen osoittamatta romahtamisen merkkiäkään.

Täyte ei kuitenkaan osunut maaliin tälläkään kertaa. Aikani maisteltuani tulin siihen tulokseen, että parasta olisi käyttää täytteenä pelkästään kevyesti sokeroitua mustikkasosetta. Ranskankerma oli tarpeeton lisä leivoksen makuihin eikä tuonut riittävästä kaivattua raikkautta. Mustikka sen sijaan teki tehtävänsä, mutta sitä oli liian vähän. Ensi kerralla siis kuoppaan monimutkaisemmat täytteet ja soseutan vain enemmän mustikoita. Uskoisin, että se on myös esteettisesti parempi vaihtoehto.

Sen verran raskasta syötävää mustikkakivet kuitenkin ovat, että seuraavaan kertaan voi hyvinkin mennä taas vuosi.

P.S. Nämä päivitysten nimet. Viimevuotinen WTF on englanninkielinen lyhenne sanoista What The Fuck eli kauniisti suomennettuna mitäs keppanaa. Tällä kertaa kirjainten järjestys on FTW, mikä viittaa sanontaan For The Win eli johonkin hyvään ja kannattamisen arvoiseen.

Kirjahyllyjä

Pyörittelimme paremman puoliskon kanssa vuosia erilaisia ideoita kotitekoisista tai ainakin rankasti tuunatuista kirjahyllyistä. Kirjat kuuluvat molempien elämään kiinteästi. Lukeminen on rakas harrastus ja kirjat myös olennainen osa sisustusta. Siksipä niiden säilöminen Ikean kulahtaneissa lastulevyhyllyköissä alkoi vähitellen nyppiä.

Ideoita oli runsaasti. Suunnittelimme välillä hulppeaa, seinän kokoista säilytysjärjestelmää, jossa massiiviset tukipuut tuettaisiin säädettävillä jaloilla kattoon ja lattiaan eikä vuokrakämpän seiniin tulisi lainkaan reikiä. Toisinaan suunnitelmissa oli vanhoista Warhammer-sääntökirjoista ja Valittujen Palojen Kirjavalioista viriteltyjä kelluvia hyllykirjoja (runsaasti reikiä vuokrakämpän seiniin).

Muutaman vuoden, muutaman asunnon ja muutaman muuton verran ideoita kypsyteltyämme päädyimme linjoiltaan yksinkertaiseen moduuliratkaisuun. Ostimme Biltemasta ison kasan mäntylevyä, suunnittelimme karkean asettelumallin tietokoneella ja ryhdyimme töihin. Levyistä muotoutui kakkosparvekkeella (kaksi parveketta on ihana asia) simppeleitä laatikoita. Osa neliönmuotoisia, osa pitkiäkin suorakaiteita.

Seuraavaksi oli pintakäsittelyn vuoro. Oli siis aika kaivaa jälleen kerran esille kilometri hiomapaperia ja muutama purkki Starkin Bloom-puuvahaa. Tällä kertaa yksi kerros riitti, kunhan vahaa siveli hyllyihin hyvin, hyvin ohuen ja tasaisen kerroksen. Tumma, mutta läpikuultava vahakerros jättää puunsyyt kauniisti näkyviin ja lopputulos on tunnelmallinen ja lämmin.


Ikävä kyllä hyllyjen kiinnitykseen ei keksitty kulmarautoja parempaa ratkaisua. Lopulta vuokra-asunnon seinään tuli kuin tulikin siis runsaasti reikiä. Pois muuttaessa on luvassa paljon kittipaikkojen tekemistä, mutta ei ole ensimmäinen kerta. Tuskin viimeinenkään.

Ensimmäisellä kierroksella teimme kuusi hyllyä. Niistä kolme pisintä asetettiin hieman katonrajasta alaspäin yhtenäiseen riviin. Toisesta päästä hyllyt ovat kiinni seinässä, toisesta päästä jätettiin auki kulkuaukko kissoille. Alle järjestettiin kolme lyhempää hyllyä silmää miellyttävään ja nelitassuisten kulkemiseen soveltuvaan järjestykseen. Omalta osaltani tein projektia komeasti maha pystyssä ja ajatus olikin, että hyllyjen funktiona on kirjasäilytyksen lisäksi toimia karvaisten perheenjäsenten pakopaikkana.

Ensimmäinen erä

Suunnitelma toimi hyvin ja kissat oppivat nopeasti arvostamaan orttaan. Kirjat eivät kuitenkaan kuuteen hyllyyn mahtuneet, ja elokuviakin meillä on fyysisinä julkaisuina metri tai pari. Syksyn tullen suoritimme siis timpuriurakan numero kaksi ja heivasimme viimeisenkin Ikea-hyllykön. Mietimme jälkimmäisille hyllyille jälleen montaa eri vaihtoehtoa, vaikka olimmekin päättäneet pitäytyä vastaavissa moduuleissa. Lopulta muutimme mieltämme vielä hyllyjen valmistuttua ja päätimme koota niistä kierreportaiden malliin nousevan pinon nurkkaan.

Se epämääräinen makkara on vauvan leikimatto.

Moduulien paras puoli onkin se, että niitä voi järjestellä rajattomiin määriin eri asetelmia. Vaihtaessamme seuraavan kerran osoitetta tai päättäessämme muuten vain uusia olohuoneen sisustuksen oikein kunnolla voimme tehdä hyllyillä vaikka mitä. Niistä voi koota ison kasan johonkin nurkkaan tai jollekin seinustalle. Ne voi kiinnittää yhteen tilanjakajaksi (Näissä neliöissä? Hah!) tai ruuvata seinään kiertämään huonetta jonossa. Ne voi ripustaa ketjuilla kattoon tai kiinnittää 45 asteen kulmaan. Ja, teimme mitä vain, ne muodostavat joka tapauksessa yhtenäisen kokonaisuuden.

Viisivuotissynttärit - karkkikakkuja

Perillinen vol. 1 täytti jo viisi. Ensimmäiset kaverisynttärit pidettiin naamiaisina. Päätin ottaa kakkujen kanssa vähän rauhallisemman linjan, koska olen viime aikoina ollut stressaamiseen taipuvainen tavallistakin enemmän. Ajattelin, ettei varmaan tule niin kovia paineita, kun en yritä veistää kakusta tällä kertaa autoa, aarrearkkua, Mörköä, yksisarvista tai Taj Mahalia, vaan teen pari pientä, pyöreää kakkua.

Niin varmaan.

Ensin lapsi ehdotti kakunkoristeeksi isoa tikkaria. Minähän innostuin heti. Tikkarikakku! Joo! Valkoinen kuorrute, värikkäitä raitoja, karkkimurskaa ja tikkareita koristeiksi. Idea tuntui simppeliltä, hauskalta, juuri sopivalta lastenkutsuille. Sitten se karkasi käsistä.

Ensin keksin, että pohjat ja täytteet voi tehdä sateenkaaren väreihin. Neljästä perusväristä (joo, tiedän, että niitä on oikeasti kolme, mutta: * ) kaksi sokerikakkupohjiin ja kaksi täytteisiin. Pohjat oli helppoa värjätä ihan tavallisilla, nestemäisillä elintarvikeväreillä. Tein ne valmiiksi pakastimeen jo hyvissä ajoin. Toiset kaksi väriä täytteissä saivat määrittää myös makumaailmaa - punainen täyte vadelmaisena, vihreään limettiä.

Pari viikkoa ennen synttäreitä törmäsin mirror glaze -kuorrutteeseen ja totesin, ettei sen resepti vaikuttanut ylettömän vaikealta. Kokeilin sitä harjoitusversioon, koska en halunnut ottaa riskejä synttäreiden suhteen. Jääkaapissa vajaan vuorokauden viettänyt kuorruten oli kuin olisi lateksia syönyt. Hyvänmakuista lateksia. Kun kuitenkin löysin suomenkielisen ohjeen vähän vähemmällä liivatteella, ajattelin käyttää ennemmin sitä. Sitten huomasin, että tätä ohjetta varten kakun olisi pitänyt kuorrutusvaiheessa olla pakastinkylmä, joten jouduin sittenkin lisäämään liivatteen määrää.

Asiaan. Täytteet olivat smetanan ja kermavaahdon sekoistusta höystettynä punaisessa täytteessä vadelmahillolla ja vihreässä limettimehulla ja valkosuklaalla. Vattutäytteeseen lisäsin liivatetta hyytymistä edistämään, limettitäytteessä valkosuklaa piti huolen riittävästä jähmeydestä. Molemmissa oli myös elintarvikeväriä. Kostutin kakun hedelmäisellä sekamehulla, olisikohan ollut Pirkan.

Kuorrutin kakun värjäämättä jätetyllä limettitäytteellä, jotta sain mirror glazen alle tasaisen, valkoisen pinnan. Annoin kakun jäähtyä jääkaappikylmäksi, mikä riittikin hyvin, kun kiilteessä oli liivatetta riittävästi. Otin kiiltokuorrutteesta sivuun neljä pientä lorausta ja värjäsin ne elintarvikeväreillä haluamiini karkkisävyihin. Kippasin ensin valkoisen kiilteen peittämään koko kakun (no, melkein kuitenkin) ja tein sitten värjätyillä kuorrutteilla raitoja.

Lapsi oli toivonut kakkuun keskelle isoa tikkaria. Sellaista klassista amerikkalaisten elokuvien värikästä spiraalikiekkoa. Sellaistahan ei sitten tästä kaupungista löytynyt, joten suunnitelmana numero B tein erilaisista pikkutikkareista kaistan kakun päälle. Viimeisenä murskasin kasan tikkareita kattilassa juomalasilla ja sirottelin murskan tikkareiden juureen kakun päälle.

Tikkarikakun lisäksi perillinen oli toivonut suklaakakkua. Inspiroiduin keksipohjasta täytteen tilalla ja kokeilin tätäkin ideaa etukäteen. Keksitaikina on tunnetusti ihanaa. Kuitenkin, kun sitä levittää kolmesenttisen kerroksen kakun väliin, määrä on aika suuri. Siinä turpoaa maha ja olo on vähintäänkin ahdas. Tein siksi mieluummin paistetut keksipohjat. Sattumina käytin ranskanpastilleja. Suklaapohjat olivat mokkapalataikinaa paranneltuna tummalla suklaalla. Kostutin kakun maitokaakaolla pysyäkseni linjassa. Myös keksipohjat oli syytä kostuttaa, jotta kakku oli leikattavissa edes terävällä veitsellä.

Koristelu oli hauskin osuus. Tein ensin kakun hatuksi paksun suklaakuorrutteen, jonka annoin valua jonkin verran reunojen yli, mutta kuitenkin jättäen kakun kyljet enimmäkseen paljaiksi. Sitten asettelin kakun päälle kaupasta valitsemani irtokarkkilajitelman jatkettuna suklaapatukalla ja muutamalla keksillä. Viimeisenä tökin karkkikaaoksen sekaan viisi kullanväristä kakkukynttilää.

Yksi vieraista oli maitoallergikko, joten vielä piti keksiä jotain hänelle sopivaa. Porkkanamuffinssiohjeeni on maidoton, kunhan käyttää voisulan sijaan öljyä, joten päätin käyttää sitä. Kuorrutteen tein tomusokerista, kasvipohjaisesta margariinista ja maidottomasta tuorejuuston korvikkeesta (Oatly påMackan). Koristeeksi tein pienet sateenkaaret irtokarkkiremmistä.

Yhteenveto:

- Tikkarikakku oli erittäin onnistunut. Ulkonäkö ja makumaailma olivat kerrankin linjassa. Tikkarikoristeet sopivat lastekutsuille täydellisesti ja täytteet tekivät kakusta juuri sopivan kirpeänmakean. Liivatteen määrästä huolimatta kuorrute oli helposti leikattavissa eikä tuntunut suussa liian kumimaiselta, kun kakku oli otettu hyvissä ajoin lämpimään ennen tarjoilua. Moni kehui kakun värikästä sisusta.
- Mirror glaze -kuorrute on kuitenkin parhaimmillaan heti tuoreena. Odottelu saa kiillon himmenemään olennaisesti.
- Suklaakakku maistui hyvältä, mutta oli perusteellisesta kostutuksesta huolimatta hieman kuiva. Niin hyvää kuin keksi onkin, ehkä keksit kekseinä ja täytekakut täytteillä.
- Muffinssit olivat hyviä. Pitäisi muistaa tehdä niitä useamminkin.

  
* Olen lapsesta asti ihmetellyt tätä. Perusvärit ovat sinine, punainen ja keltainen. Välivärit ovat violetti, vihreä ja oranssi. Niiden väleissä on jo vaikka mitä - limetinvihreää, turkoosia, kellanoranssia, fuksiaa ja niin edelleen. Miksi kuitenkin perusvärit ilman vihreää näyttävät aina jotenkin vajailta? Miksi muita välivärejä ei tarvita täydentämään kokonaisuutta, mutta vihreä tuntuu välttämättömältä? Ainoa keksimäni selitys on vihreän määrä luonnossa, mutta en tiedä, onko siinä mitään perää. Oli miten oli, väriopillisesti perusvärejä on kolme, mutta esteettisesti niitä on minulle ehdottomasti neljä.

Jäätelökakku kielokoristeilla - Juniorin ekat synttärit

Kun Äiti Luonto ei tarjoa kieloja oikeaan aikaan, on otettava sokerimassa omiin käsiin.

Viime kesänä ulkoistin jälkeläisen numero kaksi. Tämä viimeiseksemme jäävä luonnontuote saavutti taannoin ensimmäsen täyden ikävuotensa. Juhlinta aikataulutettiin kesäkuun puoliväliin. Oletin saavani kieloja, lempikukkiani, maljakkoon synttäreiden kunniaksi, mutta aikainen kevät oli toista mieltä. Maljakon sijaan kieloja oli kakun päällä, tosin puskasta poimimisen sijaan näpersin ne sokerimassasta.

Esikoisen yksivuotiset eivät sujuneet omalta osaltani oikein hyvin, joten paineet olivat nyt suhteellisen kovat. Tämän vuoksi päästin itseni mahdollisimman vähällä. Kakun lisäksi tarjolla oli vain suoraan kaupasta kannettuja antimia, ja kakunkin tein tapojeni vastaisesti helpomman kautta. Tein jopa etukäteen koepainoksen.

Yksinkertainen jäätelökakku syntyi näin:

Tein ison satsin kermaista vaniljajäätelöä. Kun jäätelö alkoi pakastusvaiheessa käydä tönköksi, valutin sen kulhosta irtoreunaiseen sydänvuokaan ja annoin jäätyä siinä loppuun.

Tein - taas vaihteeksi - kuorrutteeksi toffeemassaa. Värjäsin sen sulatusvaiheessa sinisellä elintarvikevärillä. Kovin kirkasta väriä ruskeasta massasta ei saa taiottua, mutta oikeastaan vähän murrettu petrolinsininen oli varsin hauska jäätelökakulle.

Kun jäätelö oli jäätynyt kovaksi, irrotin varovasti vuoan sen ympäriltä, kumosin kakun tarjoiluvadille ja lykkäsin takaisin pakastimeen. Kaulitsin jäähtyneen kuorrutteen tomusokerin avulla ja levitin kakun päälle. Leikkasin ylimääräiset helmat pois ja palautin kakun jälleen kylmään.

Kielonkukat olin väsännyt jo aiemmin. Käytin valkoista sokerimassaa. Kaulitsin siitä ohuen levyn ja leikkasin koristemuotilla pienen pieniä kukkasia. Taivutin kukat nuppineulan nupin ympärille kelloiksi ja annoin kuivua muotoonsa. Kukat olivat riittävän pieniä kovettuakseen purkissa sellaisinaan oikean muodon säilyttäen, niitä ei siis tarvinnut kuivattaa nupin ympärillä. Hyvä näin, koska neulat olisivat loppuneet kesken.

Värjäsin osan toffeesta vihreäksi ja muotoilin siitä kielojen varret ja lehdet. Mallailin niitä kakun päälle ja lisäsin lopuksi kukinnot. Sitten vain kakku vielä kerran pakastimeen juhlia odottamaan.

Pahat kielet (=siskoni) väittivät, ettei lopputulos mikään kakku ollut, vaan jäätelö. Karavaani haukkuu ja koirat kulkevat. Jäätelön sekaan olisi voinut lisätä jäätymisvaiheessa vaikka kinuskia, mutta se jäi tällä kertaa väliin. Hyvää oli näinkin.

Nukkekakku prinsessajuhliin

Pitkästä aikaa blogipäivitystä. Hiljaisuus ei ole johtunut projektien - edes valmistuneiden sellaisten - puutteesta, vaan ennemmin kroonisesta laiskuudesta, ajanpuutteesta ja jaksamattomuudesta istua tietokoneelle. On täällä nimittäin tapahtunut. On väsätty työpöytää, maalattu sänkyä ja pidetty parit juhlatkin.

Viime talvena Jälkeläisen serkku järjesti talvibileet. Siitä lähtien Jälkeläinen on suunnitellut kesäbileitä. Alkuun lapsi oli sitkeästi sitä mieltä, että ne järjestetään kesän ensimmäisenä päivänä. Kaikesta suunnitelman liikuttavuudesta huolimatta sain lopulta selitettyä, että sellainen on logistisesti hyvin hankala ajankohta niin ennustettavuutensa, määriteltävyytensä kuin alkukesän kiireidenkin vuoksi. Kesäbileet kuitenkin luvattiin ja lupaukset on pidettävä.

Jälkeläiseni on edelleen tukevasti prinsessavaiheessa, joten juhlien teema oli selvä. Tällaiselle tyyliltään nörtin, Peppi Pitkätossun ja teini-ikäisen pojan yhdistelmälle, joka silkkaa laiskuuttaan ei ihan aina pukeudu mustaan, prinsessat ovat suhteellisen vieras alue, mutta tuntemattomastakin maastosta voi ottaa ilon irti.

Tämä ei ole maksettu mainos: Disneyn prinsessanukkejen valmistus siirtyi hiljattain Mattelilta Hasbrolle. Mattel tunnetaan barbeista. Hasbro tunnetaan action-figuureista ja My Little Ponysta. Tähän asti prinsessanuket ovat olleet barbeja, joilla on eriväriset hiukset ja silmät. Hasbron nuket ovat toista maata. Luonnottomista mittasuhteista huolimatta nuket ovat esikuviensa näköisiä, niiden pituudet ja kasvonpiirteet vaihtelevat. Paatunutkin mörökölli siis suli lelukaupan hyllyjä tonkiessaan, (vaikka ei noita hiluja kyllä ilman alennusta osteta).

Valitsin Tähkäpään.

Sitten töihin. Aloitin tekemällä vaatimattomasti kymmenen munan sokerikakkutaikinan. Jaoin sen tavalliseen (n. 25-senttiseen) ja pienempään irtoreunavuokaan sekä pikkuiseen leivosvuokaan. Taikinaa oli näihin vähän liikaa, joten saan tässä joku päivä raaputtaa sitä ilokseni irti uuninpohjasta. Muuten paistovaihe sujui ihan hyvin. Jäähtyneistä pohjista sahasin kakkusahalla kärvähtäneet päälliset irti ja halkaisin vielä kaikki kolme puoliksi.

Ajattelin tehdä kakkuun mansikkajuustokakkutäytteen ja kostuttaa pihjat Spritella. Tiedättekö, paljonko pullollinen Spritea maksaa nykyisin? Liikaa. Ostin sen sijaan omenavissyä ja lisäsin vähän sokeria.

Kuten olen aiemminkin maininnut, juustokakku toimii loistavasti täytekakun täytteenä. Tein kaksinkertaisen mansikkajuustokakun ja lisäsin sitä kostutettujen pohjien väliin vuokien irtoreunoja hyväksi käyttäen. Mittailin nuken kanssa, milloin kakku ylettyy sen vyötäisille, ja jätin päällimmäisen pohjan toisen viipaleen käyttämättä. Annoin koko tornin hyytyä jääkaapissa yön yli.

Seuraavana päivänä veistin kakun muotoonsa tuettuani sitä kolmella pohjien läpi pystyyn työnnetyllä pillillä. Leikkasin kerrosten yläulkoreunoja reippaasti irti ja käytin niitä sitten tasoittamaan kerrosten väliin jääviä "kuoppia." Kakun muodosta tuli suhteellisen hyvä jo tässä vaiheessa. Leikkasin keskelle tornia reiän pohjalle saakka ja ujutin alastomaksi riisutun Tähkiksen siihen. Korkeus oli juuri hyvä. Sotkua välttääkseni otin nuken vielä pois ja iskin tilalle limetin.

Tarttumapinnaksi kakun ja kuorrutteen väliin vatkasin tahnan kermasta ja smetanasta maustettuna limettimehulla ja sokerilla. Tässä vaiheessa sain myös tasoiteltua kakun muodon entistäkin paremmaksi.

Projektin heikoksi lenkiksi paljastui kuorrute. Olin tehnyt hyvissä ajoin vaniljafudgesta violetin kuorrutteen jääkaappiin. Ongelma oli se, että fudge on vaaleanruskeaa. Tämän vuoksi jouduin kippaamaan massan sekaan ainakin pullollisen nestemäistä elintarvikeväriä. Tämä vaikutti olennaisesti kuorrutteen koostumukseen. Siis teki siitä sietämättömän pehmeää ja tahmeaa.

Massa tarttui pöytään ja kaulimeen ja repesi heti, kun sitä yritti nostaa. Suunnittelin jo tekeväni mekon pienistä, soikeista kuorrutenokareista, mutta kokeilin vielä viimeisenä oljenkortena massan jäähdyttämistä pakastimessa. Hieman yllättäen jäähdytys oli juuri riittävä apukeino kuorrutteen käsittelyyn ja sain kakun peiteltyä.

Leikkasin helmaan saksilla halkion eteen ja muotoilin tahmeudesta huolimatta suhteellisen siistin yläosan kakkuun istuttamalleni (seisottamalleni?) nukelle. Värjäsin kerma-smetanatahnan ylijääneen osan violetiksi ja pursotin siitä Tähkäpäälle pitsisen alushameen, joka pilkotti halkion välistä. Olin aiemmin väsännyt fudgesta perhosia ja kukkia koristeiksi ja maalannut ne elintarvikeväreillä kesäisiksi. Tein osasta nuken pukuun vyön ja olkaimen, loput käytin mekon helman koristeluun.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kakusta tuli hieno, se kesti jääkaapissa seuraavaan päivään ja tarjoiluun ja syömävaiheessa totesin makuyhdistelmät toimiviksi ja omenavissyn varsin käyttökelpoiseksi kostukkeeksi. Kesäinen mansikkakakku, vaikkei ihan perinteiseen tyyliin. Jälkeläinen oli nukesta onnellinen.

 

Joo, on se viinipullo. Kyllä, tuli tarpeeseen.

Opittua:

- Toffeemassa kestää vain rajallisen määrän nestemäistä väriainetta. Jos massa kuitenkin on liian tahmeaa ja pehmeää, jäähdytys voi pelastaa tilanteen.
- Koristelulle ei voi varata liikaa aikaa. Eikä liikaa koristeita.
- Pursotuksetkin onnistuvat kelvollisesti, jos niitä ei tee pystysuoralle pinnalle ainakaan ilman kunnon tarttumapintaa alla.
- Peukku omenavissylle
- Kymmenen munan kakkutaikina on ihan törkeän iso.
- Älä tee kakkua, kun on PMS. Olet pipipää. Se ei ole hyvä yhtälö, vaikka kaikki sujuisi hyvin. Yleensä ei suju.