maanantai 9. syyskuuta 2013

Lisää kortteja

Löysin sitten P*skarteluhaasteen lisäksi toisenkin korttiaiheisen sivun ja näyttää pahasti siltä, että jäin tähän hommaan koukkuun.

Haastoin itseni nostamaan rimaa oikein kunnolla. Mietin näyttävämpiä yksityiskohtia ja keinoja saada aikaan ammattimaisempaa jälkeä. Suurin muutos prosessiin oli se, että nämä kortit eivät valmistuneet yhdeltä istumalta, vaan työtä piti tehdä monessa vaiheessa ja aika paljon enemmän.

Poistuin mukavuusalueeltani kokonaan osallistumalla vintagehaasteeseen. Vintage ei todellakaan ole ominta alaani, mutta joku käsitys aiheesta toki oli. Pitsiä, seepiaa, helmiä, 50-lukua... Tässäpä lopputulos, josta kieltämättä olen vähän ylpeä:

Virkattu pitsi on äitini peruja. Se oli alunperin kirkkaanvalkoista, joten uitin sen eilisessä teessä. Olisin käyttänyt kahvinjämiä, mutta mies oli gradupäissään juonut kaiken pohjia myöten. Nahkaisen taustan leikkasin irti vanhasta muistikirjasta. Kukat, lehdet ja pääskyn piirsin ja leikkelin itse, tosin pääskyyn piti katsoa vähän mallia. Isot helmet löysin tänään kirpputorilta ja pienet laatikon kätköistä. Mekko on leikelty ja taiteltu ihan vapaalla kädellä ja henkarin vääntelin rautalangasta.

Toisen kortin tein valmiin luonnoksen pohjalta, mutta otin aika erilaisen lähestymistavan kuin useimmat. Muilla nimittäin näytti olevan melko paljon kukkia ja köynnöksiä.

Tämän pääasiallisena materiaalina toimi miehen vanha Warhammer-sääntökirja. Leikkasin siitä ensimmäisenä aloitussivun hienon tekstiruudun talteen. Hammasrattaat leikkelin ympyröistä, joissa kuvattiin ilmeisesti erilaisia hiekkoja, joita figuurien ja maaston tekemiseen myydään. Kellot tein vanhoista korttipohjista ym. papereista ja ketjuiksi uhrasin vetoketjun ompelutarvikkeistani. Mutteri ja metallikiekot kaivelin työkalupakista. Isompi kello osoittaa muuten tyttäreni syntymäaikaa. Pienemmän viisarit on aseteltu puhtaasti esteettisin perustein.

Tänään kävin pyörälenkillä ja eksyin samalla rautakauppaan. Kurillani kysäisin, liikenisikö heiltä jämätapetteja. Palasin kotiin suunnilleen itseni kokoisen näytekirjan kanssa. Näyttää siltä, etten joudu ostamaan papereita askartelukäyttöön ehkä ikinä.

12 kommenttia:

  1. Upeita! Ja on sulla tosiaan varmaan hetki jos toinenkin mennyt näitä tehdessäsi, vau! :)

    Myös tuo magneetti-idea mietelausekirjoista on tosi hauska! Pitää ehkä varastaa se omaankin käyttöön ;D Noi pikkuiset kirjat on hirmu söpöisiä kyllä, mutta hermo niihin menee, kun ne pyörii aina tungettuina milloin mihinkin kirjahyllyn jämäkoloihin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja kannattaa kyllä tehdä niistä kirjoista magneetteja. Jos et tahdo hankkia noita vahvoja magneetteja, niin homman voi toteuttaa niinkin, että käyttää sellaista seinään liimattavaa magneettitaulua, sellaista taipuisaa, ja peittää takakannen sellaisella.

      Poista
    2. Mä luulen, että mä käyn varkaissa miehen työhuoneessa, kun sillä noita kaikenlaisia magneetteja on ;D

      Poista
  2. Todella hienot kortit! Huomasin ne toisaalla ja livahdin kipinkapin omalle sivullesi siellä ja löysin osoitteesi tänne.
    Täällä tein tutkimusta ihan alkuun asti. Mielenkiintoista, luovaa ja "maukasta"!
    Jos klikkaat kommentista blogiluettelooni niin Silpputehdas on se korttiblogi. Yritin katsoa saisinko siirrettyä sen luettelon ylimmäksi, mutta eivät riittäneet linnunaivot moiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa seurailemaan tätä sekametelisoppaa! :) Hipsin katselemaan Silpputehdasta, kunhan ehdin. Nimi kuulostaa lupaavalta. :D

      Poista
  3. Wow! :) Nämä on upeita! En osaa päättää, kumpi on suosikkini.. Ehkä kuitenkin tuo mekko.

    Ja mahtavaa, että sait tapetteja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tapetit on kyllä upeita. Sääli olisi ollut, jos olisvat menneet roskiin.

      Poista
  4. Minulla olisi sinulle yksi juttu...laita postia siskowi(miukumauku)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tosi hienoja! Tosi luovia ratkaisuja! Molemmat on upeita, mutta ihan vaan, koska en ennen ole nähnyt alemmanlaista korttia, fanitan sitä eniten! Kivaa nähdä joskus muutakin kuin iänikuisia kukkia ja hörsöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itse ehkä tyytyväisempi ylempään, mutta alempi tuntuu enemmän omalta. Nyt on päällä joku fiksaatio hammasrattaisiin.

      Poista