Hävyttömän hyvät omenakakut

Blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle, koska pari viimeistä viikkoa olen keskittynyt vähän toisenlaisiin käsitöihin. Opettelen nimittäin työharjoittelussa lävistämistä.

Toissa-aamuna saavuin töihin nälkäisenä ja kahvinhimoisena ja ostin naapurista evääksi omenaleivonnaisen. Se oli hyvää. Nopean diagnoosin mukaan leivos koostui murotaikinasta ja omenasoseesta maustettuna kanelilla. Se jätti vastustamattoman tarpeen ostaa toinenkin, mutta tilin saldo sanoi ei.

Kotona innostuin kokeilemaan. Ostamassani leivonnaisessa murotaikina oli onnistuttu muotoilemaan omenasoseen ympärille vähän joulutortun tyyliin. Jokainen, joka on joskus yrittänyt kaulita murotaikinaa kuitenkin tietää, ettei se onnistu ainakaan ilman leipuri-kondiittorin tutkintoa. Kokeilin siis toisenlaista lähestymistapaa.

Hävyttömän hyviin omenakakkuihin tarvitaan simppeli murotaikina, omenasosetta, kanelia ja muffinssipelti. Murotaikina painellaan jokaiseen muffinssin koloon tiiviiksi ja taisaiseksi pohjalle ja jonkin matkaa reunoille. Pohjan päälle laitetaan noin ruokalusikallinen omenasosetta ja ripotellaan päälle kanelia. Lopuksi murennetaan vielä taikinaa leivosten päälle ja taputellaan pinta sormilla kevyesti tasaiseksi. Leivoksia paistetaan 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Murotaikinaa saa toki kaupastakin, mutta itse tekemisen vaiva ja kustannukset ovat naurettavan pienet. Tässä siis vielä ohje, jonka tällä kertaa sovelsin:

200g vehnäjauhoja
100g rasvaa
50g sokeria
2/3tl suolaa

Mitataan kaikki kulhoon (jonka voi kätevästi pitää koko session ajan keittiövaa'alla) ja sekoitetaan nyppimällä käsin.

Kuvia ei tällä kertaa ole, koska leivokset yhtä lukuun ottamatta ovat jo kadonneet parempiin suihin ennen kuin niistä ehdittiin ottaa edustavaa kuvamateriaalia.

Pro Tip! Samalla ohjeella saa omenapiirakan painelemalla puolet taikinasta piirakkavuoan pohjalle tiiviiksi levyksi, levittämällä omenasoseen mausteineen sen päälle ja ripottelemalla päällimmäiseksi loput taikinasta. Piirakka paistuu 175-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.

Hupparinkutistus

Ostin joskus vuosia sitten tavallisen, raidallisen hupparin. Raidat olivat mustikanvioletteja ja vaaleanpunertavia. Huppari ajoi siansa jonkin aikaa, mutta oli alusta asti kooltaan vähän nafti. Jokin aika sitten käydessäni vaatekaappiani läpi totesin, ettei juuri ja juuri liian pienelle vaatteelle olisi minulla enää käyttöä. Kainalot olivat ottaneet hiestä ja deodorantista sen verran väriä, etten kehdannut viedä hupparia kierrätykseenkään. Toisaalta se oli kuitenkin kaikin puolin ehjä ja periaatteessa käyttökelpoinen.

Päätin pienentää vaatteen sopivaksi 1,5-vuotiaalle tyttärelleni. Aloitin irroittamalla hihat ja vyötäröresorin sekä edessä olevan vetoketjun. Ompelin keskietusauman kiinni ja kavensin hupparia sivusaumoista jonkin verran. Leikkasin hupun reunasta nyörikujan irti ja tein reunaan päärmeen. Päärmäsin myös helman ja kädentiet. Lyhensin vaatetta kainaloiden alta, mutta jätin ylimääräisen sisäpuolelle, jotta hupparia voi tulevaisuudessa pidentää tarpeen mukaan.

Haastavinta oli saada kuvauskohde pysymään hetki paikoillaan.

 

Lopputulos ei ole mitenkään häikäisevää ompelutyötä, mutta kiva vaate kuitenkin. Huppu on niin iso, että (tyttären vaarin sanoin) lapsi mahtuu tarvittaessa leiriytymään siihen. Äitini ehti jo vihjaista, että hupunkin voi oikein helposti pienentää, mutta minusta isto huput ovat hauskoja. Iso huppu on myös helpompi kaivaa esimerkiksi talvihaalarin ulkopuolelle painamasta selkää ikävästi. Pidän siitä, ettei itselleni käyttökelvottomaksi käynyt vaate mennyt hukkaan. Näyttää vieläpä siltä, että yli jääneistä hihoista ja vyötäröresorista saattaa saada tyttöselle housutkin.

Suklaajuna

Toteutin haaveeni ja tein junakakun. Käytin suklaakakkupohjaa, kostutin osan kermaliköörillä terästetyllä maitokahvilla ja osan säilykepersikoiden nesteellä. Täytteenä tuorejuustoa ja suklaata sekä Ricotta-juustoa, valkosuklaata ja persikkasosetta.

Veturin ja puuvaunun kuorrutin sulatetuilla pähkinäsuklaamunilla, toisen vaunun valkosuklaalla ja toisen tummalla. Koristeluun käytin vaniljafudgea, jota myydään irtokarkeissa ja jota voi lämmitettynä muovailla sokerimassan tapaan. Lisäksi koristelin nonparelleilla, kultapalloilla ja lumihiutalekoristeilla. Veturin savupiippunuppi on suklaapääkkysteinen maissipallo, joka pyörinä toimivien karkkien tapaan löytyi irtokarkkilaarista. Puuvaunun kuorma koostuu puolikkaista pikkusuklaamunista. Puut ja aita eivät ole syötäviä, vaan mieheni Warhammer-rekvisiittaa.

Tein lapsen synttäreille syksyllä kissakakun, mutta muuten kakkuni ovat tähän asti olleet perinteisiä ympyröitä ja sydämiä. Taidan kuitenkin jatkossakin uskaltautua kokeilemaan tämäntyyppisiä projekteja, koska vaivaa ei lopulta tarvinnut nähdä mitenkään järjettömän paljon.

Kakusta ei tullut maun ja koostumuksen puolesta niin hyvää, että jakaisin tällä kertaa ohjetta. Vinkkejä lähinnä koristelusta voin kuitenkin antaa muutaman, koska se on minulle usein ongelmakohta ja metsään on tullut mentyä monesti.

- Pandan suklaat ovat hyviä, koska ne sulavat tasaiseksi, juoksevaksi massaksi. Jotkin suklaat jäävät enemmän tahnamaisiksi ja levittyvät siksi huonosti. Jos suklaata tahtoo pehmentää kermalla, on syytä laittaa molemmat kerralla kattilaan ja sulattaa miedolla lämmöllä. Jos kermaa yrittää lisätä sulaan suklaaseen, mömmö juoksettuu ja muuttuu rään näköiseksi.

- Suklaakuorrute kannattaa valuttaa kakun päälle jollain muulla kuin lopullisella tarjoilualustalla. Tätä varten myydään erillisiä kakkuritilöitä, mutta myös ihan tavallinen lautanen tai leikkuulauta toimii. Pienet junan osat pystyi nostelemaan tarjoilualustalle lastalla, mutta isojen kakkujen alle kannattaa tehdä kakun kokoinen tai korkeitaan pari senttiä suurempi erillinen alusta esim. foliolla päällystetystä pahvista helpottamaan siirtelyä.

- Fudge on loistavaa tavaraa. Sitä todellakin voi muovailla todella helposti ja käyttää monipuolisesti. Se on mielestäni helpompaa käsiteltävää kuin sokerimassa ja ennen kaikkea maistuu reippaasti paremmalta. Fudgesta voi siis helposti tehdä hienoja ja hyvänmakuisia koristeita. Sitä voi esimerkiksi kaulita ja leikata piparimuoteilla. Kaulitessa kannattaa käyttää tomusokeria jauhon tapaan estämään fudgen takertuminen pöytään tai kaulimeen.

- Kakkua ei käytännössä mitenkään voi kostuttaa liikaa. Sen sijaan kuiva täytekakku on kamalaa. Käytä siis kostuketta reilulla kädellä. Hyviä kostukkeita ovat esimerkiksi maitokahvi (1:1 maitoa ja kahvia) sellaisenaan tai maustettuna liköörillä tai rommiaromilla, säilykehedelmien liemet, päärynämehu ym.

- Perinteisten rahka- ja marjasosetäytteiden lisäksi kannattaa kokeilla erilaisia tuorejuusto- tai vaikkapa smetanapohjaisia täytteitä. Suklaa kovettaa täytteen hyvin ja tekee siten kakusta kestävän, mutta voi helposti myös tehdä siitä imelän. Täytteeseen voi myös lisätä esim. Daim-rakeita.

- Jos kaipaa helppoa ja edustavaa kakkua ja on koristelun suhteen tumpelo, kuten minä, kannattaa tehdä juustokakku. Kuten minä. Vinkkejä juustokakkuihin tulossa lähiaikoina.

Verho makuuhuoneeseen

Olemme uudistaneet kämppäämme urakalla viime aikoina. Keittiön jälkeen olohuoneen järjestystä vaihdettiin vähän ja viimeisimpänä uusimme makuuhuoneessa olevien kolmen (3) työpöydän jaon. Tietokone sain vähän eristetymmän nurkkauksen, ompelupöytäni ja miehen Warhammer-figuurien askartelupöytä ovat nyt vierekkäin. Jos ihan tarkkoja ollaan, viimeksi mainittu on vasta nyt saatu käyttöön. Tähän asti se on toiminut lähinnä varastotilana.

Makuuhuoneessa on kuitenkin ollut jo hetken aikaa olennainen puute: verhon tilalla on pornoluolan punainen parisängyn aluslakana. Ikkunassa on lisäksi tumma bambukaihdin, mutta eräänä punastuttavana hetkenä palasin kotiin niin, että kaihdin oli alhaalla ja makuuhuoneessa valot, ja totesin, ettei sen turvin voikaan kekkaloida alasti ennen nukkumaanmenoa.

Pohdimme verhon hankkimista ihan perinteiseen malliin kangaskaupasta, mutta noin puolen tonnin painoisen kangasvaraston omistajana ajatus hieman tökki. Ajan kanssa kypsyi ja jalostuikin fiksumpi suunnitelma.

Tässä, meine damen und herren, on yleisen konsensuksen mukaan mahdollisesti maailman rumin kangas:

Kangas, tarkemmin sanoen verhopari, on mieheni enolta saatu. Löytäessään tiensä meille se oli esteettisistä syistä diskattu jo muun muassa yhden kesämökin sisustuksesta. Kellertävät sävyt rytmitettynä minikokoisilla shakkiruuturaidoilla ovat huomattavan kaukana tyylikkäästä ja vielä kauempana meidän kodinsisustuksemme yleisestä linjasta. Verhot ovat sanalla sanoen kaameat. Niissä on kuitenkin yksi olennainen ominaisuus, jonka vuoksi minulla ei ollut sydäntä olla ottamatta niitä vastaan: verhot ovat silkkiä.

Olen vähän ekohippi ja opiskelen vaatetusalaa, joten lähtökohtaisesti kieltäydyn uskomasta, ettei kankaalle kuin kankaalle olisi käyttöä. Laaduttomimmat ja hirvittävimmätkin rievut voi yleensä käyttää vähintään vaatteiden koekappaleisiin ja hyvällä mielikuvituksella se ei usein ole edes ainoa mahdollinen käyttötarkoitus. Silkin heittäminen pois tai käyttäminen protoihin olisi kuitenkin rikos sekä ihmisyyttä että mulperiperhosia vastaan. Sivunmennen sanoen en ymmärrä, miksi kukaan alunperin on tahtonut käyttää silkkiä verhokankaaseenkaan.

Verhot eivät sellaisenaan olisi todellakaan olleet vaihtoehto makuuhuoneen verhoiksi. Silkki on kuitenkin luonnonkuituna hyvin värjäytyvää. Kaupasta lähti siis tällä kertaa mukaan neljä pussia Dylonin väriä, ensimmäistä kertaa käsin käytettävää eikä pesukoneeseen laitettavaa. Päädyimme violettiin, koska makuuhuonetta leimaa musta päiväpeitto ja kaksi isoa sinisävyistä tyynyä. Totesimme, että yksi verho riittää makuuhuoneeseen hienosti ja toinen voidaan säästää tulevaisuuden varalle.

Mitta-astia tilanteen mukaan.

Yksi pussi värijauhetta sekoitetaan ensin puoleen litraan vettä, sen jälkeen liuotetaan 250g suolaa kuuteen litraan vettä ja sekoitetaan nämä yhteen. Koska pusseja oli meillä neljä ja yksikin verho painoi jo kilon, määrät olivat hieman suurempia. Tein siis kaksilitraisen värilitkun sillä välin, kun mies mittasi kymmenlitraisella leivontakulholla 24 litraa vettä tyttäremme kylpyvannaan* ja sekoitti sinne kilon suolaa.

High tech -värjäyskalusto

Kangasta sekoitellaan värikylvyssä ensin vartin verran taukoamatta ja seuraavat 45 minuuttia tasaisin väliajoin, meidän tapauksessamme kerran kymmenessä minuutissa. Lopputulos näytti alkuun epäilyttävän hailakalta, sitten huolestuttavan pinkiltä, mutta lopulta koko lailla suunnitelmien mukaiselta. Projektin ehkä työläin vaihe oli huuhtoa verho värjäyksen jälkeen. Ekoilijan sielu huutaa hoosiannaa (suom. auta, armahda), kun vielä kymmenen minuutin suihkuttamisen jälkeenkin pyykkitelineelle levitetystä verhosta valuu violettia. Lopulta luovutin ja totesin, että vähän väriä päästävä verho tuskin kaataa maailmaa.

Värjäsin myös olohousujeni polven.

Kangas kuivui melko nopeasti ja saimme varhon silityksen jälkeen paikoilleen. Lopputulos miellyttää kovasti. Raidat jäivät keskenään erisävyisiksi, kuten osasin odottaakin. Violetin sävy on punaisempi kuin mielikuvani, mutta se ei haittaa, koska väri sopii sisustukseen yhtä kaikki. Rypistymisen vuoksi läheltä katsoen vähän epätasainen värjäystulos näyttää sekin hauskalta ja tuo pintaan eloa. Verho on leveydeltään ikkunaan vähän nafti, mutta meidän tarpeisiimme riittävä, koska täyspimennysverhoa emme suunnitelleetkaan.

* Vannalla ja isolla leivontakulholla on itse asiassa yhteinen tarina menneisyydestä. Kun olin viimeisilläni raskaana, naureskelin, ettei meille tarvita erikseen ammetta vauvalle. Olimme kyllä jo kerran ostoksilla kantamassa yhtä vannaa kassalle, kun totesin, että esanssinen vihreä aiheuttaa pian migreenin sekä minulle että perilliselle. Uhkasin, että vauva saa kylpeä kymmenlitraisessa Tupperware-kulhossa. Raskauden venyessä toista viikkoa yli lasketun ajan kuitenkin luovutin ja kannoin kierrätyskeskuksesta kotiin esanssiammeen kanssa identtisen, mutta mintunvihreän ja lähes kymmenen kertaa halvemman version. Parin päivän päästä vitkuttelija lopulta ilmaisi olevansa matkalla ulkomaailmaan. Leivontakulho ei ilmeisesti kelvannut, vaan synnytys käynnistyi vasta, kun varustelutaso oli kohdillaan.