sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Mustikkakivi FTW

Jonkin verran onnistuneempia kuin viimevuotisen avaruuslaivat.

Kokeilin vuosi sitten mustikkakiviä, Aleksis Kiven päivälle lanseerattuja juhlaleivoksia. En ollut varauksettoman tyytyväinen sen enempää ohjeeseen kuin lopputulokseen. Mustikan ja kahvin yhdistelmä kuitenkin vakuutti ja leivosten mustikkapohja oli herkullista, joten ajatus tuotekehittelystä jäi muhimaan mieleeni. Vuosi siinä meni, mutta nyt kokeilin leivoksista omaa versiotani.

Kuten viimeksi mainitsin, kuorrutetta oli aivan liikaa. Vaikken käyttänyt kaikkea, leivonnaisista tuli todella raskaita ja täyttäviä. Kuorrute oli kuitenkin maultaan käsittämättömän hyvää, joten en halunnut muuttaa sen reseptiä. Sen sijaan päätin, että kuorrutetta ei tulisi leivosten väliin eikä ympärille, vaan ainoastaan päälle. Täytteeksi vaihdoin mustikkasosetta ja kermavaahto-ranskankermaseosta (ranskankermavaahtoa?).

 Väri ei juuri herätä ruokahalua.

Leivosten kyljet jätin paljaiksi, vaikka mustikkataikinan väri on vähän mitä on. Siniharmaa sävy näkyy kuitenkin lähinnä vain leivosten halkaispinnoilla, ulkoreunat paistuvat rusehtaviksi. Käytin muffinssivuoan sijaan paistamiseen leivosrenkaita, joiden halkaisija on 7,5 senttiä ja sain näin siistimmän ja kuorrutusta ajatellen helpomman muodon. Kymmenen sijaan leivoksia tuli renkaissa vain kahdeksan.

Vielä kerran, pojat:

Mustikkakivet 8-10 kpl

Taikina

100g voita
1 muna
0,75dl ranskankermaa
0,25dl piimää
200g sokeria
200g jauhoja
0,5tl soodaa
0,5tl kardemummaa
1,5dl mustikoita

+ mustikkamehua kostutukseen

  • Sekoita kuivat aineet keskenään
  • Lisää mustikat, voisula, ranskankerma-piimäseos ja muna
  • Sekoita lastalla tms.
  • Paista leivos- tai muffinssivuoassa n. 25min 180 asteessa

Täyte

1dl vispikermaa
1dl ranskankermaa
(n. ruokalusikallinen kreemijauhetta)
sokeroitua mustikkasosetta
  • Halkaise leivokset
  • Kostuta alempi kerros mustikkamehulla
  • Lisää alemman pohjan peitoksi mustikkasosetta
  • Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita ranskankerma siihen
  • Jos haluat tönkömmän täytteen, vatkaa lopuksi sekaan vähän kreemijauhetta
  • Levitä kreemi mustikkasoseen päälle
  • Kostuta ja lisää ylempi pohja

Kuorrute

250g huoneenlämpöistä voita
100g tomusokeria
0,25dl kahvia
0,25dl mustikkamehua 
  • Vatkaa voi ja tomurokeri tasaiseksi seokseksi
  • Sekoita joukkoon kahvi ja mustikkamehu
  • Levitä kuorrute leivoksien päälle tasaiseksi kerrokseksi
  • Koristele mielesi mukaan 


Leivokset ovat hyvä kohde erilaisten koristeluideoiden kokeilemiseen. Päätinkin hyödyntää kohtuullisen laajaksi kasvatutta repertuaariani erilaisia koristemuotteja. Kaapista löytyy niin painomuotteja, piparimuotteja kuin silikonimuottejakin. Tein niillä leivosten päälle erilaisia kukkia, perhosia, lehtiä ja yhden näkinkengänkin. Käytin valkoista sokerimassaa, koska puhtaanvalkoinen tuntui sopivalta violetin mustikkakuorrutteen kanssa. Lisäsin vielä jokusen hopeahelmen.

Silikonivuoat ovat loistavia myös koristeiden kovettamiseen.

Tuomio:

Makumaailma on herkullinen. Mustikka, kahvi ja kardemumman mausteisuus tukevat toisiaan erinomaisesti. Lisäksi leivosten koostumus hipoi täydellisyyttä, kun ne tarjoili jääkaappikylminä. Korkeat leivokset kestivät lusikoimisen osoittamatta romahtamisen merkkiäkään.

Täyte ei kuitenkaan osunut maaliin tälläkään kertaa. Aikani maisteltuani tulin siihen tulokseen, että parasta olisi käyttää täytteenä pelkästään kevyesti sokeroitua mustikkasosetta. Ranskankerma oli tarpeeton lisä leivoksen makuihin eikä tuonut riittävästä kaivattua raikkautta. Mustikka sen sijaan teki tehtävänsä, mutta sitä oli liian vähän. Ensi kerralla siis kuoppaan monimutkaisemmat täytteet ja soseutan vain enemmän mustikoita. Uskoisin, että se on myös esteettisesti parempi vaihtoehto.

Sen verran raskasta syötävää mustikkakivet kuitenkin ovat, että seuraavaan kertaan voi hyvinkin mennä taas vuosi.

P.S. Nämä päivitysten nimet. Viimevuotinen WTF on englanninkielinen lyhenne sanoista What The Fuck eli kauniisti suomennettuna mitäs keppanaa. Tällä kertaa kirjainten järjestys on FTW, mikä viittaa sanontaan For The Win eli johonkin hyvään ja kannattamisen arvoiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti