tiistai 11. lokakuuta 2016

Kirjahyllyjä


Pyörittelimme paremman puoliskon kanssa vuosia erilaisia ideoita kotitekoisista tai ainakin rankasti tuunatuista kirjahyllyistä. Kirjat kuuluvat molempien elämään kiinteästi. Lukeminen on rakas harrastus ja kirjat myös olennainen osa sisustusta. Siksipä niiden säilöminen Ikean kulahtaneissa lastulevyhyllyköissä alkoi vähitellen nyppiä.

Ideoita oli runsaasti. Suunnittelimme välillä hulppeaa, seinän kokoista säilytysjärjestelmää, jossa massiiviset tukipuut tuettaisiin säädettävillä jaloilla kattoon ja lattiaan eikä vuokrakämpän seiniin tulisi lainkaan reikiä. Toisinaan suunnitelmissa oli vanhoista Warhammer-sääntökirjoista ja Valittujen Palojen Kirjavalioista viriteltyjä kelluvia hyllykirjoja (runsaasti reikiä vuokrakämpän seiniin).

Muutaman vuoden, muutaman asunnon ja muutaman muuton verran ideoita kypsyteltyämme päädyimme linjoiltaan yksinkertaiseen moduuliratkaisuun. Ostimme Biltemasta ison kasan mäntylevyä, suunnittelimme karkean asettelumallin tietokoneella ja ryhdyimme töihin. Levyistä muotoutui kakkosparvekkeella (kaksi parveketta on ihana asia) simppeleitä laatikoita. Osa neliönmuotoisia, osa pitkiäkin suorakaiteita.

Seuraavaksi oli pintakäsittelyn vuoro. Oli siis aika kaivaa jälleen kerran esille kilometri hiomapaperia ja muutama purkki Starkin Bloom-puuvahaa. Tällä kertaa yksi kerros riitti, kunhan vahaa siveli hyllyihin hyvin, hyvin ohuen ja tasaisen kerroksen. Tumma, mutta läpikuultava vahakerros jättää puunsyyt kauniisti näkyviin ja lopputulos on tunnelmallinen ja lämmin.


Ikävä kyllä hyllyjen kiinnitykseen ei keksitty kulmarautoja parempaa ratkaisua. Lopulta vuokra-asunnon seinään tuli kuin tulikin siis runsaasti reikiä. Pois muuttaessa on luvassa paljon kittipaikkojen tekemistä, mutta ei ole ensimmäinen kerta. Tuskin viimeinenkään.

Ensimmäisellä kierroksella teimme kuusi hyllyä. Niistä kolme pisintä asetettiin hieman katonrajasta alaspäin yhtenäiseen riviin. Toisesta päästä hyllyt ovat kiinni seinässä, toisesta päästä jätettiin auki kulkuaukko kissoille. Alle järjestettiin kolme lyhempää hyllyä silmää miellyttävään ja nelitassuisten kulkemiseen soveltuvaan järjestykseen. Omalta osaltani tein projektia komeasti maha pystyssä ja ajatus olikin, että hyllyjen funktiona on kirjasäilytyksen lisäksi toimia karvaisten perheenjäsenten pakopaikkana.

Ensimmäinen erä

Suunnitelma toimi hyvin ja kissat oppivat nopeasti arvostamaan orttaan. Kirjat eivät kuitenkaan kuuteen hyllyyn mahtuneet, ja elokuviakin meillä on fyysisinä julkaisuina metri tai pari. Syksyn tullen suoritimme siis timpuriurakan numero kaksi ja heivasimme viimeisenkin Ikea-hyllykön. Mietimme jälkimmäisille hyllyille jälleen montaa eri vaihtoehtoa, vaikka olimmekin päättäneet pitäytyä vastaavissa moduuleissa. Lopulta muutimme mieltämme vielä hyllyjen valmistuttua ja päätimme koota niistä kierreportaiden malliin nousevan pinon nurkkaan.

Se epämääräinen makkara on vauvan leikimatto.

Moduulien paras puoli onkin se, että niitä voi järjestellä rajattomiin määriin eri asetelmia. Vaihtaessamme seuraavan kerran osoitetta tai päättäessämme muuten vain uusia olohuoneen sisustuksen oikein kunnolla voimme tehdä hyllyillä vaikka mitä. Niistä voi koota ison kasan johonkin nurkkaan tai jollekin seinustalle. Ne voi kiinnittää yhteen tilanjakajaksi (Näissä neliöissä? Hah!) tai ruuvata seinään kiertämään huonetta jonossa. Ne voi ripustaa ketjuilla kattoon tai kiinnittää 45 asteen kulmaan. Ja, teimme mitä vain, ne muodostavat joka tapauksessa yhtenäisen kokonaisuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti