torstai 28. elokuuta 2014

Synttärikortit pienille päivänsankareille

Siskontytöt täyttivät vuosia. Juhlimaan ollaan menossa viikonloppuna. Pienempi saa synttärilahjaksi toivomansa Tuhkimo-prinsessamekon, isompi Ariel-Legopaketin. Kortit väsäsin lahjojen mukaan ja homma karkasi taas lapasesta.

Päätin kokeilla ekaa kertaa pop up -kortteja ja näin siinä sitten kävi:

Tuhkimon tiara
...sekä linna ja lasikengät.

Mystinen avautuva näkinkenkä

...josta paljastuu Arielin salainen maailma aarteineen.

Johtopäätöksiä:

Pop up -korttien tekeminen ei ole vaikeaa, mutta se on aika työlästä. Jokainen ylös pomppaava yksityiskohta tarvitsee rakenteen sekä pitämään sen kiinni kortin pohjassa että nostamaan sen ylös, kun kortti avataan. Kyllä näitä voi tehdä huomattavasti yksinkertaisemminkin, mutta tällaisten linnarakennelmien ym. tekeminen vaatii kyllä jo tunteja työaikaa.

Kaksipuolinen teippi on yleensä ollut korvaamaton työkalu askartelupuuhissa. Tällä kertaa kuitenkin toivon, että olisin löytänyt liiman muuttokuormasta. Teippi on täydellinen keino liimata papereita päällekkäin ilman käpristymistä tai ei-toivottua 3D-efektiä kerrosten jäädessä irti toisistaan. Liima kuitenkin kestää paremmin pop up -korttien rakenteiden rasituksen. Näissä korteissani kiinnitykset tahtovat väkisin jo irtoilla, mutta ehkä ne kestävät vielä H-hetkeen saakka. Jos liima löytyy, vahvistan kiinnitykset vielä sillä kriittisistä paikoista.

3 kommenttia:

  1. Vau! :) Tuo Tuhkimo-linna on suosikkini, vaikka kaikki ovat upeita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itsekin tosi tyytyväinen linnaan. Kannatti vissiin vaihteeksi vaivautua käyttämään viivotinta...

      Vähän liiankin sopivaa, että kaiken päätteeksi Tuhkimo-kortista oli kadonnut matkalle toinen lasikenkä. :D

      Poista