keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Väliaikatietoja

Viimeinen reilu viikko on ollut kiireistä aikaa, joten blogin päivittäminen on jäänyt väliin. Parikin projektia on kuitenkin työn alla.

Keittiön laittaminen on jatkunut onnistuneesti. Pöytälevy sai toisen kerroksen vahaa ja sen jälkeen öljykäsittelyn. Lopullinen pinta on tumma ja kiiltävä ja tuntuu kestävän käyttöä oikein hyvin. Kuvia tulee lähitulevaisuudessa.

Lisäksi olen ehtinyt leipoa vähän. Vein keksejä mennessäni kaverin illanistujaisiin ja sain niistä sen verran hyvää palautetta, että taidan piakkoin jakaa ohjeen täälläkin. Haaveilen myös junakakun tekemisestä, mutten ole vielä keksinyt sopivaa tekosyytä täytekakkuiluun.

Suunnittelin ja kaavoitin jo tammikuussa farkkuhameen itselleni. Suunnitelma oli tehdä hame pöydän alle kertyneistä käytöstä poistuneista farkuista. Sekä omat että miehen farkut tuppaavat sanoutumaan irti haaranseudulta, joten ehjää lahjekangasta on runsaasti. Piirsin takaa pidemmän ja edestä lyhemmän, suunnilleen polvipituisen ja helmasta leheähkön hameen, jonka koristeeksi olen suunnitellut helmaan röyhelöä.

Hame on edistynyt nopeasti ja on nyt helmaröyhelöä ja vyötärökaitaletta vaille valmis. Ilokseni vyötäröä oli tarpeen kaventaa (käytin muutaman vuoden vanhoja mittojeni mukaan tehtyjä kaavoja) ja onnistuin tekemään taskunkin ongelmitta. Valmiin hameen heitön pesukoneeseen väripussin kanssa, jotta saan lopputuotteesta siistimmän näköisen kuin tämänhetkinen sinisen sävyjen ilotulitus.

Hameeseen en ikävä kyllä osaa antaa kummoisia ohjeita, mutta voin avata käyttämiäni tekniikoita vähän, jahka saan otettua kuvia ja tuotua ne koneelle.

1 kommentti: