maanantai 18. maaliskuuta 2013

Keksit


Come to the dark side. We have cookies.

Reilu vuosi sitten alkoi yhtäkkiä tehdä hillittömästi mieli keksitaikinaa. Ei niinkään keksejä, vaikka vähän niitäkin, taikinaa lähinnä. Ei muuta kuin reseptinetsintään. Sain ihan irl vinkin hyvästä ohjeesta, joka löytyy täältä (hyvä blogi muutenkin). Tämä resepti on siitä hiukan jatkojalostettu versio.

Keksit

5,5dl vehnäjauhoja
1,8dl sokeria
1,8dl ruokosokeria
200g huoneenlämmössä pehmennyttä rasvaa
2 kananmunaa
1tl suolaa
1tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa

Vähintään 5dl sattumia - suklaapaloja, pähkinöitä, minttukarkkeja, M&Msejä, vaahtokarkkeja, ihan mitä mieleen tulee.

Paistetaan 190 asteessa n. 10 minuuttia.

Mielestäni fiksu työjärjestys:

Nosta rasva pehmenemään.
Valmistele sattumat:

Käytin näissä jämäsuklaita ja vaahtokarkkeja.
Laita uuni lämpenemään.
Mittaa kaikki aineet sattumia lukuun ottamatta kulhoon:
Tällä kertaa jouduin jatkamaan ruokosokeria fariinisokerilla.
 Sekoita:

Lopputuloksen pitäisi olla taputeltavissa tähän tyyliin palloksi.
Taikinan tulee siis olla kiinteähköä, ei tahmeaa.

Lisää sattumat ja sekoita huolellisesti.
Pyörittele taikinasta noin pingispallon kokoisia palleroita pellille. Ensimmäisillä kerroilla kannattaa paistaa koepellillinen, ja jos lopputulokset näyttävät kauralastuilta, kannattaa lisätä jauhoja.


Keksien paistoaika on uunista ja Tukholman raitiovaunuista riippuen noin 10 minuuttia. Valmiit keksit näyttävät kutakuinkin tältä:


6 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää aivan mahtavalta! Täytynee koeajaa ens viikonloppuna, kun meillä vietetään yhdet kymmenvuotissynttärit.

    VastaaPoista
  2. Jestas että tuli hyviä! Mulla loppu tuurilla rasva vähän kesken :D ja ajattelin vaan, että no ehkä ihan hyvä ettei tuu ihan niin rasvaisia. Kelpas vieraille ja omille, ihan liiankin kanssa. :D Että kiitos vaan. Niin, sattumina oli meillä tummaa minttusuklaata, pekaanipähkinöitä ja pieniä vaahtokarkkeja. Toimi, omnom!

    VastaaPoista
  3. Jep, mäkin todistan, että hyviä ovat! :)

    VastaaPoista