Puhelinparkki

Sain kesällä syntymäpäivälahjaksi iPhonen. Älypuhelin on paitsi viihdyttävä, myös monessa käänteessä arkea helpottava esine. Reseptit, osoitteet ja kaikki mahdolliset koko ajan taskussa. Tai vielä useammin kädessä. Koko ajan. Mistä päästäänkin siihen ongelmakohtaan. Viimeistään, kun mies päivitti tammikuussa vanhan ZTE Bladensa* uuteen Lumiaan, homma karkasi käsistä.

Tyttäremme kärsii silloin tällöin oireyhtymästä nimeltä akuutti laiminlyödyn lapsen syndrooma. Siitä seuraa kärttyinen lapsi, joka ei asetu puuhaamaan mitään hyväntuulisesti itsekseen, vaan kitisee vieressä ja vetää lahkeesta eikä anna vanhempiensa keskittyä ruudun tuijottamiseen. Hylätyn lapsen syndrooma paranee yleensä sekunneissa, kun puhelimet katoavat taskuihin tai takalisto nousee tietokonetuolista.

Parantaakseni lapseni ja todennäköisesti myös hänen vanhempiensa vointia otin lusikan kauniiseen käteen. Kaivoin ompelupöytäni alta vanhoja farkkuja, leikkelin kolme takataskua irti ja ompelin ne peräkkäin. Käänsin reunat, lisäsin ripustuslenkin ja nakuttelin naulan eteisen seinään. Nyt meillä on eteisessä älypuhelinparkki. Lopputuote voisi olla kauniimpikin. Yläreuna kaipaa vahvikkeeksi rimaa tai vastaavaa ja ompelujäljessäkin on parantamisen varaa.

Puhelimet laitetaan parkkiin lähtökohtaisesti aina, kun molemmat vanhemmat ovat kotona ja täysissä ruumiin- ja sielunvoimissaan, ja viimeistään silloin, kun jompikumpi tunnistaa mini-ihmisessä hylätyn lapsen syndrooman oireita. Olemme antaneet säännöstä itsellemme vapautuksia esimerkiksi mahataudin kourissa. Puhelimia saa toki käyttää edelleen myös reseptien lukemiseen tai radion kuuntelemiseen muun puuhailun ohessa. On kuitenkin hämmentävää, kuinka paljon ihminen voikaan saada aikaiseksi, kun suurin osa vapaa-ajasta ei mene Feissarimokien lukemiseen tai Wordamentin pelaamiseen. Saattaa vaikka tulla aloittaneeksi blogin.

* ZTE Blade on kiinalainen halpaversio älypuhelimesta. Miehen laite on alkuajoista lähtien kulkenut puheessani nimellä Idän Ihme. Lempinimensä puhelin ansaitsi kiitos sekä erinomaisen itämaisen teknisen toteutuksensa että Android-käyttöjärjestelmän, joka oli puhelimen hankinta-aikoihin vielä vähintäänkin lapsenkengissään. Esimerkiksi puhelimen yhteystietoluettelo toimi omintakeisesti. Kun A:n kohdalla piti olla sellaisia nimiä (vaihdettu) kuin Aaro, Antti, Alfonso ja Aragorn, luettelossa luki Aaro, Rauno, Rauno ja Rauno. Raunon yhteystietojen avaaminen kertoi, että kyseessä todella oli Rauno, joka löytyi luettelosta myös oikealta paikaltaan R:n kohdalta. Jos kolmannen Raunon kuitenkin poisti, luettelosta hävisivät Aragornin yhteystiedot.

Toinen ongelma oli kiusallisempi. Puhelimessa oli antennivika, joka tosin saatiin lopulta huollossa korjattua. Ennen korjausta noin joka toinen miehelle soitettu puhelu ilmoitti, ettei puhelimeen saatu yhteyttä. Seuraavalla yrityksellä yleensä onnistui. Onneksi mies ei esimerkiksi hakenut töitä tämän vian esiintymisaikana. Olisi voinut mennä jokunen haastattelukutsu ohi. Tämä oli kuitenkin edes marginaalinen parannus edelliseen puhelimeen, Nokian simpukkamalliin, joka hukkasi pienimmästäkin tärähdyksestä kosketuksen akkuunsa ja sammui. Tärähdys saattoi olla simpukkamekanismin avaaminen puhelimeen vastatessa,  värinähälytys puhelimen soidessa tai minimaalinen väärä liike kesken puhelun. Hienointa oli se, että jos virta katkesi jo puhelimen soidessa, puhelusta ei jäänyt jälkeä muistiin. Mies ei siis voinut mitenkään tietää, kenelle soittaa takaisin saatuaan kapulan taas päälle.