Välineurheilua

Tuli mieleen kirjoittaa vaihteeksi vähän erilainen teksti ja käsitellä käyttämiäni keittiövälineitä. Suurimmaksi osaksi ne ovat ihan tusinatavaraa, mutta muutama on sellaisia, joista haluan antaa erityisen suosituksen.

Koska jotkut aktiivisemmat ja enemmän seuraajia keränneet blogit tekevät tällä hommalla rahaa tai saavat firmoilta tuotelahjoituksia, varmuuden vuoksi: En hyödy tästä(kään) postauksesta senttiäkään taloudellisesti eikä minulla ole minkäänlaisia yhteyksiä mainittuihin yrityksiin.

1. Kakkusaha (Wilton)

En ole suuri niin sanottujen unitaskereiden eli vain yhteen käyttötarkoitukseen soveltuvien tuotteiden ystävä. Kakkusahan kohdalla teen kuitenkin poikkeuksen. Käytin kakkupohjien halkaisemiseen vuosia tavallista leipäveistä eikä kerroksista koskaan tullut suoria. Kakkusahalla pohjista taas ei tule vinoja, ellei tarkoituksella tee niistä sellaisia. Ei tämä oma laitteenikaan kuitenkaan täydellinen ole. Terä jää ylemmissä lovissa turhan löysälle ja käyttö vaikeutuu, eikä terä ole aivan riittävän terävä leikatakseen pohjia aina loppuun asti kauniisti, vaan joskus reunasta irtoaa paloja. Kumpaakin ongelmaa kuitenkin helpottaa, kun oppii hyvän tekniikan sahan käyttöön.

2. Silikonikakkuvuoka vahvikerenkaalla (Silikomart)

Nappasin tämän joskus heräteostoksena Prismasta enkä ole katunut hetkeäkään. Laite on muuten tavallinen silikoninen kakkuvuoka, mutta siinä on irrotettava, kova vahvikerengas vuoan suulla. Tämä tekee vuoasta tarvittaessa jämäkämmän ja helpomman käsitellä esimerkiksi jäätelö- tai hyydykekakun ollessa vielä nestemäisessä muodossa. Renkaan irrotettavuus taas mahdollistaa vuoan irrottamisen jäätyneestä kakusta helposti ja vaivattomasti. Lisäksi on todella kätevää, että vuoan rajoitukset lämpötilojen ja muun käytön suhteen on merkitty suoraan vuokaan eikä ainoastaan pakkaukseen tai sen mukana tulleeseen käyttöohjeeseen. Ruusu on toki myös varsin kaunis.

3. Pyörivä tarjotin (Ikea)

Uusimpia hankintojani. Pyörivä alusta helpottaa kakkujen kuorrutusta ja koristelua aivan suunnattoman paljon. Levittäessäni taannoin suklaakreemiä kakun päälle tarjotinta pyöritellen ihmettelin ääneen, miten olen ikinä pärjännyt ilman. Puoliso viereisestä huoneesta vastasi: "Kiroillen." Pyöriviä kakkualustoja ja tarjottimia saa monestakin paikasta. Leivontakaupoissa nimenomaan kakkualustoina myytävät versiot ovat kuitenkin noin kolme kertaa niin kalliita kuin tarjottimina markkinoitavat. Tämä Ikean 39-senttinen Snudda on myös niin iso, että sille on käyttöä leivonnan lisäksi myös esimerkiksi dippitarjottimena.

4. Vispilä ja pieni nuolija (Tupperware)

Meillä on runsaasti Tupperwaren keittiötavaraa, koska joskus kymmenisen vuotta sitten olin itse esittelijänä ja tuotteita kertyi silloin niin esittely- kuin omaankin käyttöön. Enimmäkseen Tupperit eivät poikkea kovinkaan paljoa laadukkaammasta markettikamasta, mutta muutamiin tuotteisiin olen ollut erityisen tyytyväinen.

Yksi niistä on pieni ja siro silikoninuolija. Käytän sitä sekoittamiseen, kun kuumennan kattilassa kermaa tai maitoa, sulatan suklaata, teen jäätelömassaa... Lisäksi se on kätevä kapeiden jogurttitölkkien ja vastaavien kaapimiseen tyhjäksi.

Toinen suosikkini on vispilä. Vispilän ei lähtökohtaisesti luulisi voivan olla kovin ihmeellinen väline. Tämä on kuitenkin jotenkin erityisen käteen sopiva, näppärä vatkatessa ja lisäksi käsitiskissä huomattavasti perinteistä spiraaliversiota kätevämpi pestävä.

Synttärit vuosimallia 4 - aarteita ja merirosmoprinsessoja

Lapsi täytti neljä. Synttärit olivat merirosvoteemaiset, koska lapsesta tulee isona lääkärimerirosmoprinsessaroskienkerääjä ja pyöränkorjaaja. Ja sankari. Ennen kaikkea sankari.

Olen itsekin lapsena viettänyt merirosvosynttäreitä. Niihin sisältyi muun muassa aarrejahti ja aarrearkkukakku. Kumpikin tuntui hyvältä idealta myös nyt. Aarrearkkukakkujen kuvia löytyy netistä pilvin pimein eivätkä ne vaikuta erityisen monimutkaisilta tehdä. En odottanutkaan erityisiä ongelmia, vaan oletin huolellisen suunnittelun auttavan haluttuun lopputulokseen suhteellisen kivuttomasti.

Virhe.

Aloitin tekemällä neljän munan suklaakakkupohjan neliönmuotoiseen irtoreunavuokaan. Jo kakun mennessä uuniin ihmettelin, miksi tein neljän enkä kuuden munan taikinan. Kakku paistui hyvin, mutta oli kovin ohut. Halkaiseminen kahteen kerrokseen ei auttanut asiaa.

Sahailin pohjia sopivankokoisiksi ja -muotoisiksi. Arkusta näytti olevan tulossa pinta-alaltaan pieni, mutta todella korkea. Suunnittelin päältä pyöreää kantta. Sain pohjat leikattua muotoon ja aloitin kokoamisen. Kostutin kerroksen, lisäsin täytteeksi tuorejuusto-Fazerina-kermavaahtoa. Täyte oli hankalan löysää, vaikka yritin tanakoittaa sitä kreemijauheella. Pohjat eivät imeneet kostukkeeksi käyttämääni appelsiinimehua ihan toivotusti, vaan mehua valui jatkuvasti vadille ja imeytyi siitä ajan kanssa alimpaan kerrokseen, joka vähitellen alkoi pettää.

Olin kostuttamassa toisiksi ylintä kerrosta, kun kakku alkoi kaatua. Yritin tukea sitä puutikuilla, mutta niistä ei ollut apua. Korjailin kerrosten asemointia ensin varovasti, sitten ottamalla kakusta reippaalla otteella kiinni ja oikaisemalla. Ei auttanut. Kakku kallistui kallistumistaan. Sain hermoromahduksen. Keräilin itseäni. Katselin ja arvioin. Otin irtoreunavuoasta reunan, asetin sen kakun ympärille ja tungin koko roskan jääkaapin perälle hyytymään.

Imetin. Parempi puolisko askarteli tummalla suklaalla parannellun mokkapalapohjan. Leikkasin pellin kokoisesta pohjasta neljä identtistä palaa. Ne olivat lupaavan paksuja ja kuohkeita ja suklaa antoi kakulle kaivattua lisäpotkua - mokkapalapohja kun on sellaisenaan täytekakkuun harmillisen miedonmakuinen.

Tuorejuusto oli käytetty eikä Fazerinaakaan enää ollut. Vatkasin muistaakseni 3dl kermaa kreemijauheen kanssa tiukaksi vaahdoksi ja sekoitin siihen levyn sulatettua Fazerin Sinistä. Annoin vaahdon tällä kertaa jäähtyä tönköksi. Kostutin. Lisäsin täytettä. Lisäsin pohjan. Kostutin. Lisäsin täytettä ja toiseen reunaan karkkia pitämään seuraavaa pohjaa vinossa. Lisäsin pohjan. Kostutin. Lisäsin täytettä. Annoin jäähtyä. Lisäsin viimeisen pohjan. Kostutin. Tuuletin (en kakkua). Annoin taas jäähtyä.

Vatkasin kermaa, olisikohan ollut 2dl. Lisäsin levyn Fazerin Sinistä ja vielä 100g tummaa suklaata sulatettuna. Tuloksena oli melko täydellinen suklaakuorrute. Levitin sen kakun päälle jättäen vain keskikohtaan kerrosten väliin reilun raon. Vetelin nuolijalla kuorrutteeseen arkun laudoituksen suuntaisia uria. Hihkuin. Annoin kakun olla yön yli.

Palasin jääkaapin perälle haudattuun kasaan kakun osia. Se oli hyytynyt noin 45 asteen kulmaan. Katselin tekelettä hetken. Vuolin siitä muutaman palan pois. maistelin ja totesin makumaailman hyvinkin onnistuneeksi. Kuorrutin kakun aiemmin tekemälläni fudge-kuorrutteella, jota olin värjännyt tavallista tummemmaksi kaakaojauheella. Lisäsin yksityiskohtia värjäämättömästä fudgesta. Katselin uponnutta laivanhylkyä. Täysin paremman luontoni vastaisesti olin kääntänyt täydellisen katastrofin juttaurpilaismaiseksi torjuntavoitoksi.

Jätin kakut miettimään tekemisiään yön yli.

Tässä vaiheessa keskityin kokoamaan aarrepussit ja viimeistelemään toisen projektin - merirosmoprinsessan juhlamekon. Joskus vuosia sitten jo kauan ennen merirosmoprinsessa-pyöränkorjaaja-roskienkerääjä-sankarin aineellistumista olin haalinut jostain tehtaanmyymälästä halvalla metrikaupalla vedenvihreää loimusamettia. Kesällä ostin prinsessamekko 2.0 -projektia varten ison palan turkoosia organzaa. Noin viikkoa ennen juhlapäivää keksin, että nämä kaksi voisivat pelata hyvin yhteen.

Jälleen vastoin totuttuja tapojani päätin käyttää valmiita kaavoja. Pengoin vanhat käsityölehteni läpi ja löysin käyttökelpoisen ohjeen. Muutin vain helmaa jonkin verran. Tein miehustan ja helman sekä organzasta että loimusametista, hihat pelkästä organzasta. Ompelin miehustan toisiaan vastaavat, eri kankaista leikatut palat yhteen, helmassa taas ompelin kokonaiset helmat keskenään samoista kankaista ja kiinnitin vain vyötäröt yhteen. Päärmäsin loimusamettihelman, sulatin organzan reunat. Sulattaminen on muuten ainoa järkevä tapa huolitella organzaa.

Ompelin takasaumaan vetoketjun, ompelin sivu- ja olkasaumat ja kiinnitin helman. Istutin hihan. Istutin toisenkin hihan. Ompelin helmaan eteen pari nostoa ja tein koristeeksi muutaman kukkaruusukkeen pitsistä ja organzasta. Leikkasin siis vain ympyröitä, asetin ne päällekkäin, ryttäsin keskeltä suppiloiksi ja ompelin kiinni. Silitin vielä saumat auki, ja siinäpä se.

Nukuinkin välillä.

Juhlapäivänä tekemättä ei ollut enää juuri muuta kuin siivousta, kakunkoristelua ja aarrejahdin vihjeet. Ensimmäisen ja viimeisen delegoin.

Olin etsinyt pitkin viikkoa kakunkoristeiksi sopivia karkkeja aarteiksi. Kultarahoja löytyi odotetusti karkkikaupasta. Erilaisia helmiä oli sekä karkkikaupassa että useamman marketin irtokarkeissa. Vain helmikoruja jouduin etsimään vähän pidempään, mutta niitäkin löytyi ajoissa.

Ennen aarteien asettelua leikkasin kuitenkin ohueksi kaulitusta fudgesta kukkapiparimuotilla ja veitsellä sopivia paloja arkun kulmavahvikkeiksi. Olin ideaan naurettavan tyytyväinen, mutta se ei ollut paras keksintö näillä synttäreillä. Paras oli ajatus ripotella ruokosokeria hiekaksi kakkuvadeille. Ensin suunnittelin käyttäväni hiekkaefektiä vain uponneen laivan kanssa, mutta se toimi myös aarrearkun ympärillä upeasti. Tuuletin taas.

Lopputulemana vieraat kehuivat tietenkin enemmän aarrearkkukakkua, jossa sekä pohja että täyte olivat pikaisia hätäratkaisuja. Aarrejahti onnistui sekin mainiosti. Kuvavihjeitä seuraamalla lapsilauma löysi kätketyn aarteen, joka koostui kultaharkosta (Twix), kultakolikoista (samoja kuin kakussa), ruudista (salmiakkijauhetta), karkkikoruista, hiusklipseistä ja saippuakuplaseteistä. Taaperoikäinen aarteenetsijä sai kissapehmolelun. Aarteet oli pakattu organza-pusseihin.

Mitä mekkoon tulee, päivänsankari vähintäänkin hallitsi dramaattisen palautteenannon: "En tukkää siitä... vaan rrrrakastan sitä!"

...eikä takuulla mene niin kuin Strömsössä.

Kun kerran lupaan tuossa sivupalkissa niin isosti, niin nyt sitten todisteita siitä, kun ei todellakaan mene niin kuin Strömsössä.

 

Päivän kuva-arvoitus

Torstaina oli leipomispäivä. Oli suunnitelmissa tehdä suklaamoussekakku juhannukseksi ja illan roolipelievääksi ranskalainen suklaakakku. Suunnittelin leipovani jo suhteellisen aikaisin päivällä, koska olen viime aikoina ollut varsinkin iltaa kohti todella väsyksissä. Alkaessani väsätä moussekakkua huomasin kuitenkin, että kaupasta oli kotiutunut vispikerman sijaan Flora Vispiä. Tämä ei suunnitelmiini sopinut alkuunkaan, joten leipominen lykkääntyi iltaan.

Kuolemanväsyneenä sain moussekakun pakastimeen ilman suurempia komplikaatioita. Ranskalaisen kakun taikina onnistui tavalliseen tapaan, mutta sitten lähti homma hanskasta. Meillä on hieman kinkkinen uuni. Sen termostaatti ei tunnu olevan ihan samaa mieltä muun maailman kanssa vallitsevista lämpötiloista, joten lopputulos on aina hiukan onnessaan. Yleensä uuni lämpenee liian kuumaksi, joten ole ottanut tavaksi tiputtaa lämpötilaa noin 25 astetta ohjeenmukaisesta.

Tällä kertaa uuni ei ilmeisesti ollutkaan pizzauunituulella, koska kumottuani kypsäksi luulemani kakun ylösalaisin lautaselle totesin sen olevan täysin raaka. Tämän kakun ei kuulukaan olla läpikypsä, mutta nyt keskusta oli pitkältä matkalta aivan raaka, siis todella juoksevaa taikinaa. Lykkäsin kakun lautasella takaisin uuniin ja annoin kymmenisen minuuttia lisäaikaa. Kakku vaikutti kypsyvän suunnilleen riittämiin, joten valmistauduin ottamaan sen uunista. Lautanen ei kuitenkaan ollut uuninkestävä, vaan halkesi hipaisusta kahtia. Edelleen juoksevanraaka kakku valui ritilän välistä uunin pohjalle ja allekirjoittanut sanoutui irti koko projektista.

Rakas aviomieheni kiskoi kakun ritilöineen uunista, totesi lautasen haljenneen siististi ilman pieniä sirpaleita ja siirsi sen toiselle, tällä kertaa uuninkestävälle lautaselle. Nukutin juniorin ja palatessani keittiöön totesin kakun vähän liiankin kypsäksi, mutta sentään syömäkelpoiseksi. Kakun kanssa oli tarkoitus tarjoilla päärynäjäätelöä ja tavalliseen tapaan olin ajatellun tehdä kuorrutteen Fazerin Sinisestä.

Päätin suosiolla muuttaa suunnitelmia, koska uunista ulkoistettu kakku näytti lähinnä jonkinlaiselta jättömaapalalta. Paloittelin kakun lasikulhoon, lusikoin sekaan jäätelön sopivina nokareina ja ajattelin koristella höystön sulatetulla ja rasvalla pehmennetyllä suklaalla. Kuten usein käy Fazerin Sinisen kanssa, nytkin se pääsi kuumenemaan kriittisen hetken liikaa ja kovettui rasvasta huolimatta kiinteähköksi tahnaksi. Mikäs siinä, kun "kakku" oli jo valmiiksi pilalla. Lusikoin siis myös kuorrutteen nokareina kulhoon, ripottelin päälle konfetti-nonparelleja ja tarjoilin facepalmien kera ottimena spagettikauha.

Kyllä se syötyä tuli.

Lyylillä kahvia

Sain reilu vuosi sitten mummultani vanhan kahvimyllyn. Mylly on yli satavuotias sepän tekemä laite, jonka mummu peri anopiltaan, edesmenneeltä isomummoltani. Lopulta vähän ennen joulua sain myllyn puhdistettua. Käytin hammastahnaa ja pulloharjoja sekä tietenkin paljon vettä. Kuivasin laitteen varmuuden vuoksi hiustenkuivaajalla, ettei koneisto vain pääse ruostumaan. Yllätyksekseni puupinnan tummumat osoittautuivatkin pinttyneeksi pölyksi ja likakerroksen alta paljastui kauniin punertava sävy.

Nimesin kahvimyllyn isomummoni mukaan Lyyliksi. Lyyli jauhaa hyvin epätasaista rouhetta. Osa on hyvinkin hienoa, osa reipasta pannujauhatusta. Kokeilu osoitti, että vähän tavallista suodatinjauhatusta suuremmalla annostelulla saadaan oikein kelvollista kahvia. Myös pannukahvia on tarkoitus kokeilla jossain vaiheessa.

Lyyli ei varmastikaan ole kahvihifistelijän laite, mutta tällaisille tavallisen Rainbow-kahvin juojille se tuo todella hauskaa tunnelmaa, kun kahvihetkestä haluaa tehdä vähän juhlavamman. Papukahveja myydään ainakin Prismoissa ja vastaavissa isoissa marketeissa erikoisliikkeiden lisäksi. Kaappiin (tai aromeista tarkemmilla pakastimeen) jemmattu papukahvi toimii hyvänä hätävarana, kun tavallinen kahvi on päässyt loppumaan. Olenpa kuullut sellaisenkin väitteen, että käsikäyttöinen mylly on sähköistä parempi, koska sähkömyllyssä pavut kuumenevat liikaa ja aromit kärsivät.

Itse en voi luvata, että sokkotestissä tunnistaisin Lyylillä jauhetun kahvin tavallisesta sumpista, mutta tunnelma ratkaisee. Lisäksi Lyyli on hyvin kaunis osa keittiön sisustusta.