Verho makuuhuoneeseen

Olemme uudistaneet kämppäämme urakalla viime aikoina. Keittiön jälkeen olohuoneen järjestystä vaihdettiin vähän ja viimeisimpänä uusimme makuuhuoneessa olevien kolmen (3) työpöydän jaon. Tietokone sain vähän eristetymmän nurkkauksen, ompelupöytäni ja miehen Warhammer-figuurien askartelupöytä ovat nyt vierekkäin. Jos ihan tarkkoja ollaan, viimeksi mainittu on vasta nyt saatu käyttöön. Tähän asti se on toiminut lähinnä varastotilana.

Makuuhuoneessa on kuitenkin ollut jo hetken aikaa olennainen puute: verhon tilalla on pornoluolan punainen parisängyn aluslakana. Ikkunassa on lisäksi tumma bambukaihdin, mutta eräänä punastuttavana hetkenä palasin kotiin niin, että kaihdin oli alhaalla ja makuuhuoneessa valot, ja totesin, ettei sen turvin voikaan kekkaloida alasti ennen nukkumaanmenoa.

Pohdimme verhon hankkimista ihan perinteiseen malliin kangaskaupasta, mutta noin puolen tonnin painoisen kangasvaraston omistajana ajatus hieman tökki. Ajan kanssa kypsyi ja jalostuikin fiksumpi suunnitelma.

Tässä, meine damen und herren, on yleisen konsensuksen mukaan mahdollisesti maailman rumin kangas:

Kangas, tarkemmin sanoen verhopari, on mieheni enolta saatu. Löytäessään tiensä meille se oli esteettisistä syistä diskattu jo muun muassa yhden kesämökin sisustuksesta. Kellertävät sävyt rytmitettynä minikokoisilla shakkiruuturaidoilla ovat huomattavan kaukana tyylikkäästä ja vielä kauempana meidän kodinsisustuksemme yleisestä linjasta. Verhot ovat sanalla sanoen kaameat. Niissä on kuitenkin yksi olennainen ominaisuus, jonka vuoksi minulla ei ollut sydäntä olla ottamatta niitä vastaan: verhot ovat silkkiä.

Olen vähän ekohippi ja opiskelen vaatetusalaa, joten lähtökohtaisesti kieltäydyn uskomasta, ettei kankaalle kuin kankaalle olisi käyttöä. Laaduttomimmat ja hirvittävimmätkin rievut voi yleensä käyttää vähintään vaatteiden koekappaleisiin ja hyvällä mielikuvituksella se ei usein ole edes ainoa mahdollinen käyttötarkoitus. Silkin heittäminen pois tai käyttäminen protoihin olisi kuitenkin rikos sekä ihmisyyttä että mulperiperhosia vastaan. Sivunmennen sanoen en ymmärrä, miksi kukaan alunperin on tahtonut käyttää silkkiä verhokankaaseenkaan.

Verhot eivät sellaisenaan olisi todellakaan olleet vaihtoehto makuuhuoneen verhoiksi. Silkki on kuitenkin luonnonkuituna hyvin värjäytyvää. Kaupasta lähti siis tällä kertaa mukaan neljä pussia Dylonin väriä, ensimmäistä kertaa käsin käytettävää eikä pesukoneeseen laitettavaa. Päädyimme violettiin, koska makuuhuonetta leimaa musta päiväpeitto ja kaksi isoa sinisävyistä tyynyä. Totesimme, että yksi verho riittää makuuhuoneeseen hienosti ja toinen voidaan säästää tulevaisuuden varalle.

Mitta-astia tilanteen mukaan.

Yksi pussi värijauhetta sekoitetaan ensin puoleen litraan vettä, sen jälkeen liuotetaan 250g suolaa kuuteen litraan vettä ja sekoitetaan nämä yhteen. Koska pusseja oli meillä neljä ja yksikin verho painoi jo kilon, määrät olivat hieman suurempia. Tein siis kaksilitraisen värilitkun sillä välin, kun mies mittasi kymmenlitraisella leivontakulholla 24 litraa vettä tyttäremme kylpyvannaan* ja sekoitti sinne kilon suolaa.

High tech -värjäyskalusto

Kangasta sekoitellaan värikylvyssä ensin vartin verran taukoamatta ja seuraavat 45 minuuttia tasaisin väliajoin, meidän tapauksessamme kerran kymmenessä minuutissa. Lopputulos näytti alkuun epäilyttävän hailakalta, sitten huolestuttavan pinkiltä, mutta lopulta koko lailla suunnitelmien mukaiselta. Projektin ehkä työläin vaihe oli huuhtoa verho värjäyksen jälkeen. Ekoilijan sielu huutaa hoosiannaa (suom. auta, armahda), kun vielä kymmenen minuutin suihkuttamisen jälkeenkin pyykkitelineelle levitetystä verhosta valuu violettia. Lopulta luovutin ja totesin, että vähän väriä päästävä verho tuskin kaataa maailmaa.

Värjäsin myös olohousujeni polven.

Kangas kuivui melko nopeasti ja saimme varhon silityksen jälkeen paikoilleen. Lopputulos miellyttää kovasti. Raidat jäivät keskenään erisävyisiksi, kuten osasin odottaakin. Violetin sävy on punaisempi kuin mielikuvani, mutta se ei haittaa, koska väri sopii sisustukseen yhtä kaikki. Rypistymisen vuoksi läheltä katsoen vähän epätasainen värjäystulos näyttää sekin hauskalta ja tuo pintaan eloa. Verho on leveydeltään ikkunaan vähän nafti, mutta meidän tarpeisiimme riittävä, koska täyspimennysverhoa emme suunnitelleetkaan.

* Vannalla ja isolla leivontakulholla on itse asiassa yhteinen tarina menneisyydestä. Kun olin viimeisilläni raskaana, naureskelin, ettei meille tarvita erikseen ammetta vauvalle. Olimme kyllä jo kerran ostoksilla kantamassa yhtä vannaa kassalle, kun totesin, että esanssinen vihreä aiheuttaa pian migreenin sekä minulle että perilliselle. Uhkasin, että vauva saa kylpeä kymmenlitraisessa Tupperware-kulhossa. Raskauden venyessä toista viikkoa yli lasketun ajan kuitenkin luovutin ja kannoin kierrätyskeskuksesta kotiin esanssiammeen kanssa identtisen, mutta mintunvihreän ja lähes kymmenen kertaa halvemman version. Parin päivän päästä vitkuttelija lopulta ilmaisi olevansa matkalla ulkomaailmaan. Leivontakulho ei ilmeisesti kelvannut, vaan synnytys käynnistyi vasta, kun varustelutaso oli kohdillaan.