Tein kakkupohjat kotona etukäteen. Hankin juuri ennen synttäreitä uuden keittiövaa'an, digitaalisen version. Kakkupohjana yritin käyttää devil's food cakea, jota olin tehnyt vain kerran aiemmin. Taikina vaikutti epäilyttävän löysältä, mutta uskoin ohjetta. Paistamisen jälkeen uunista kuitenkin tuli sentinpaksuinen suklaamunakas. Tutkin ohjetta. Ei mitään kummallista. En tajunnut.
Aloin tehdä uutta pohjaa tutummalla ohjeella. Kulho vaa'alla pilkoin suklaata sulatettavaksi. Sadan gramman levy painoi vaa'an mukaan melkein 200. Unssia. Tämä selitti paljon. Toinen pohja onnistui huomattavasti paremmin heti mittayksikön vaihtamisen jälkeen.
Mökillä tein kakkuun kinuskitäytteen, kostutin ja kokosin. Lopputulos näytti oikein lupaavalta. Juhlapäivänä aloitin kuorrutuksen. Olin tehnyt kuorrutteen etukäteen lakutoffeesta Kinuskikissan ohjeella. Kuorrute oli aivan liian löysää ja sitä oli todella vähän. Muistin vaa'an ja kiroilin. Onneksi toffeeta oli vielä reilusti varastossa, joten pystyin tekemään uuden kuorrutteen. Koristeluun käytin kaupan vaahtokarkkikuorrutetta ja yhden sydänkarkin. Olin kakusta aika naurettavan ylpeä.
Paras palaute tuli päivänsankarin kaksivuotiaalta serkulta, joka ei uskaltanut katsoa kakun etupuolta.
Makujen osalta kakku oli ihan hyvää, muttei parhaitani. Pohja oli tämä suklaakakkupohja, välissä kinuskia ja kermaa vaahtona. Kostutukseen käytin mehua, mutten enää muista millään, mitä mehua. Lakutoffee on itsessään hyvää, muttei sovi yhteen minkään kanssa, joten sitä voi yhtä hyvin käyttää minkä kanssa vain.
Mekon tekemiseen käytin yhden työpäivän (opintojen kustannuksella) juhlia edeltävällä viikolla. Koska harrastan pyrstö edellä puuhun kiipeämistä, en käyttänyt kaavoja. Vuoriksi kutistin vanhan keltaisen T-paitani. Sen päälle tuli random-kankaasta alushame tuomaan helmaan vähän volyymia. Sitten varsinainen mekko keltaisesta satiinista, päälle vielä yksi kerros helmaa, pienet hihat ja miehustan kiila pitsistä. Ompelin helmaan korostuksia ja mekkoon helmikoristeita käsin ja lisäsin vielä leveän, punaisen satiinivyön.
Päivänsankari oli onnellinen niin mekosta kuin kakusta. Mekko oli leväperäisestä kaavoituksesta (kaavoittamattomuudesta) huolimatta sopiva, muttaa sen pukeminen oli alusta asti vaikeaa. Puku jäikin pieneksi jo alle vuoden käytön jälkeen, vaikka käyttäjänsä ei juurikaan ole kerännyt sen enempää pituutta kuin massaakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti