Näkyvin Halloween-juttu on tietenkin kaiverretut kurpitsat. Niitä olen ilokseni saanut tehdä jo jonkin tapahtuman yhteydessä lukioaikoina. Tiesin siis suunnilleen, mitä tehdä, kun siskontyttö tuli yökylään ja oli syytä keksiä jotakin tekemistä, joka sopii sekä kouluikäiselle että nelivuotiaalle. Yhden kurpitsan olin saanut "omalta" kasvimaalta, eli kaupungin vuokraviljelypalstalta, jota tänä kesänä hoiti lähinnä sukulaisperhe meidän keskittyessämme viljelemään tuoretta perheenjäsentä. Toisen kurpitsan ostin proosallisesti Prismasta.
Käytin siis pitkän tovin iltapäivästä kurpitsan tyhjentämiseen siemenistä ja rihmastoista ja sen jälkeen lihan kaivelemiseen talteen. Kurpitsa on kovaa. Hommaan suositellaan jäätelökauhaa, mutta sellaista meiltä ei tähän hätään löytynyt. Käytin veistä ja lusikkaa, veistä ja lusikkaa, lusikkaa ja veistä. Hidasta. Tylsää. Sitten muistin kesällä näkemäni videon siitä, miten vesimelonin saa helposti mössöksi, jonka voi vain kaataa ulos kuoresta. Tartuinkin siis sähkövatkaimeen, mutta kiinnitin siihen vain yhden terän. Toimii! Nopeaa ja helppoa ja kurpitsakin on tämän jälkeen kätevänä muhjuna jatkokäyttöä varten.
Päätin kokeilla kurpitsapiirakkaa, vaikka olinkin melko skeptinen konseptin suhteen. Valitsin arvalla tämän ohjeen. Reseptissä kurpitsat pitäisi keittää suurehkoina paloina ja soseuttaa sen jälkeen. Itse jouduin edellä mainituista syistä improvisoimaan. Panin kurpitsamössön ja tilkan vettä mikroaaltouuniin noin kymmeneksi minuutiksi. Vaikutti kypsyvän oikein hyvin. Käytin tavaran vielä blenderissä, mutta se ei välttämättä olisi ollut edes tarpeen. Inkivääriä täytteeseen ei ollut kaapissa, joten jätin sen vain pois. Muuten noudatin kerrankin ohjetta.
Unohdin taas tomusokerikoristelun. Kuvitelkaa se.
Ihan hyväähän tuosta tuli. Kaneli maistuu mukavasti. Täyte on rakenteeltaan miellyttävän pehmeää ja höttöistä ja sen miedosta mausta tulee mieleen mummulassa lapsena syöty uunijuusto, mikä ei ole ollenkaan ikävä mielikuva.
Yövieras saapui ja päästiin lyhtyjä väsäämään. Annoin lasten ensin suunnitella paperille haluamansa kasvot kurpitsalle. Sitten siirryttiin piirtämään tussilla kurpitsan kylkeen. Tämä kannattaisi tehdä vesiliukoisella tussilla, mutta koska sellaisia ei ollut, käytettiin spriiliukoista. Sekin noin sivunmennen sanoen irtoaa kurpitsasta ihan hyvin. Lasinpesuaineella.
Kahdeksanvuotias on jo hyvinkin näppärä sormistaan, mutta tasapuolisuuden ja varmuuden vuoksi (ja siksi, että se on kivaa, köh) päätin kuitenkin hoitaa leikkelyhommat ihan itse. Siispä veitsi käteen ja leikkaamaan piirrettyjen rajojen mukaan. Isomman taiteilijan piirtämän naaman pystyi kaivertamaan sellaisenaan, pienemmän tekemät piirteet olivat niin pikkuiset, ettei niihin veitsi taipunut, joten piirsin samanlaiset vähän suurempina ja leikkasin sitten. Lopputulos oli varsin hauska ja lapset tykkäsivät.
Ensi vuonna uudestaan. Tai kuun lopussa. Parempia kurpitsareseptejä saa vinkata! Erityisesti makeat leivonnaiset tekevät kauppansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti